Hallitus yrittää hiljentää kansalaistoiminnan avustuksia leikkaamalla

8.12.2023

 

Ihmisten osallistuminen ja aktiivinen kansalaistoiminta ovat demokratian perusedellytyksiä. Orpon ja Purran hallitus esittää kuitenkin rajuja leikkauksia kansalaistoiminnan rahoitukseen.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestön valtion avustusta ollaan leikkaamassa 60 prosenttia. Valtakunnallisten kulttuuri-, liikunta- ja nuorisojärjestöjen avustuksia hallitus on ilmoittanut supistavansa tällä vaalikaudella yhteensä 125 miljoonaa euroa.

Rauhanjärjestöjen avustuksia aiotaan supistaa yli 60 prosenttia tämän vuoden tasoon verrattuna ja ystävyysseurojen avustuksista leikata pois noin puolet. Räikeimpänä tapauksena Suomi-Venäjä-seuran jättäminen kokonaan vaille avustusta ja ministeri Sari Multalan (kok) sille esittämät täysin virheelliset perustelut.

Vapaan sivistystyön valtionavustusten alentaminen vie opintokeskusten avustuksista lähes 40 prosenttia. Seurojentalojen ja työväentalojen korjausavustuksista hallitus esittää leikattavaksi puolet.

Vaihtoehtoisia ääniä hiljennetään myös supistamalla jo ennestään vähäistä kulttuuri- ja mielipidelehtien tukea noin 15 prosentilla.

Kansalaisjärjestöjen avustusten leikkaamiseen ei ole mitään taloudellisia perusteita – varsinkaan kun samaan aikaan jaetaan verohelpotuksia suurituloisille ja yhtiöille. Kyse on pyrkimyksestä hiljentää kansalaisyhteiskunta. Se on osa samaa oikeistopolitiikkaa, jolla aiotaan kaventaa lakko-oikeutta ja kiristää Yleisradion rahoitusta.

Meille kansalaisjärjestöjen toimijoille tämä on haaste löytää lisää voimavaroja omaehtoisella toiminnalla, yhteistoiminnalla, talkoilla, tukikeräyksillä ja uusilla toimintatavoilla. Ja samalla haaste entistä laajempaan toimintaa leikkauspolitiikan pysäyttämiseksi.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »