Hämeentie joukkoliikenteelle, pyöräilylle ja asukkaille

27.4.2016

Hämeentie joukkoliikenteelle, pyöräilylle ja alueen asukkaille

Hämeentie on eräänlainen kauhuesimerkki siitä, millaista kaupunkia syntyy, jos ihminen unohdetaan liikenteen suunnittelussa. Kun Kallio on saamassa viereensä uutta rakentamista, voi Hämeentien uudistaminen tuoda koko alueelle uutta elämää. Etenkin jos tähän liittyy laajemminkin joukkoliikenteen kehittäminen.

Pyöräilijöille tämä Hämeentien alkupää Kalliossa on varmaankin Helsingin pahin väylä. Olen itsekin joutunut Kurvin mutkassa pyörällä ajaessani bussin kaatamaksi. Jalan Hämeentiellä ei nyt mielellään kuljeta ja tästä kärsivät myös alueen myymälät. Nykyisellään Hämeentie on ruuhka-aikoina hankala myös joukkoliikenteelle.

Kuntalaisaloite pyöräkaistojen saamiseksi Hämeentielle on esimerkki siitä, miten henkilöautoilua korostavien lähtökohtien vaihtaminen voi tuottaa parempaa liikennettä ja ympäristöä muillekin kuin pyöräilijöille. Nyt käsiteltävä suunnitelma nopeuttaa joukkoliikennettä ja antaa mahdollisuuksia kehittää miellyttävämpää asuinympäristöä. Omat pyöräkaistat lisäävät pyöräilijöiden ohella myös jalankulkijoiden turvallisuutta.

Paikallisten asukkaiden ja kauppiaiden autolla liikkumista tämä suunnitelma ei estä. Sen sijaan huoli autoliikenteen suuntautumisesta Sörnäisten rantatien lisäksi joillekin Kallion pienemmille kaduille voi olla joltain osin aiheellinen. Tähän asiaan on syytä kiinnittää huomiota katusuunnitelmaa tehtäessä.

Mitä tulee Sörnäisten rantatien liikenteeseen, sinne kannattaa rakentaa kahden sadan miljoonan euron autotunnelin sijasta hyvät raideliikenteen yhteydet. Se vähentäisi tarvetta autolla liikkumiseen ja vapauttaisi maata asuntotuotantoon kun ei jouduta rakentamaan leveää moottoriväylää.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »