Kansanmurha Gazassa – miksi Suomen hallitus vaikenee?

28.10.2023

 

Israel laajentaa hyökkäystään Gazassa. Sinne pudotettujen pommien räjähdysainemäärä vastasi jo pari päivää sitten Hiroshiman atomipommia – ja kuvat Gazan pohjoisosista kuin Hiroshimasta. Kuolleita kerrottiin eilen olevan jo yli 7 500, lähes puolet heistä lapsia, ja haavoittuneita moninkertaisesti enemmän. Terveydenhuolto on romahtanut. Viime yönä Israel on katkaissut myös internet- ja puhelinyhteydet Gazaan – maailman ei haluta näkevän, mitä Gazassa tapahtuu.

Suomen hallitus tuomitsi Hamasin iskut Israeliin, kuten syytä onkin. Mutta hallitus ja useimmat puolueet eivät ole tuominneet Israelin hyökkäystä Gazan siviileihin kohdistamia sotatoimia, sairaaloiden pommittamista ja asukkaiden jättämistä vaille vettä, lääkkeitä, sähköä ja ruokaa. Eilen Suomen edustajat äänestivät häpeällisesti tyhjää, kun YK:n yleiskokouksen suuri enemmistö vaati välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan.

Miksi Suomen poliittinen johto kieltäytyy arvioimasta ja tuomitsemasta Israelin toimia samoilla kriteereillä, joilla se tuomitsee Hamasin? Eikö kansainvälinen oikeus koskekaan kaikkia? Miksi Suomi jopa tukee asekaupoilla Israelin sotateollisuutta? Tai miksi Suomen poliittinen johto vaikenee väkivallan kärjistymiseen vaikuttaneesta Israelin vuosikymmeniä harjoittamasta Palestiinan miehityksestä, siirtokuntien laajentamisesta ja apartheid-politiikasta?

Häpeällinen linja

Presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Petteri Orpo, ulkoministeri Elina Valtonen ja hallitus eivät voi selittää Suomen äänestyskäyttäytymistä millään kansainvälisen oikeuden periaatteilla tai EU:n yhteisellä linjalla. YK:ssa suurella enemmistöllä hyväksyttyä vaatimusta humanitaarisesta tulitauosta tukivat EU-maista Belgia, Espanja, Irlanti, Malta, Liechtenstein, Luxemburg, Ranska, Portugal ja Slovenia sekä lisäksi muun muassa Nato-maa Norja ja puolueeton Sveitsi.

Näin ei saa jatkua, tämä sota on pysäytettävä. Myös Suomen presidentin ja hallituksen on vaadittava tulitaukoa ja kansanmurhan lopettamista, kansainvälisen oikeuden ja palestiinalaisten oikeuksien kunnioittamista. Itse lähden tänään Suomen palestiinalaisten siirtokuntayhdistyksen ja Suomen Palestiina-verkoston järjestämään mielenosoitukseen ”Lopettakaa kansanmurha – pelastakaa Gazan lapset!

 

(Kuva Gazasta Wikimedia commons)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »