Kansanmurhaa Gazassa

18.10.2023
Useat mediat kertovat satojen kuolleen Israelin ilmaiskun sairaala-alueelle Gazassa. Israel on pommittanut myös kaupunkeja, joihin se oli kehottanut Gazan pohjoisosissa asuvia siirtymään. Ja saman päivän aikana Israel on pommitti myös YK:n pakolaisavun järjestön UNWRA:n koulua, jonka piti olla turvapaikka palestiinalaisille Gazassa….
Hamas syyttää iskusta sairaalaan Israelia ja Israel toista ääriryhmää, Jihadia. Al Jazeeran mukaan Israelin armeijan todisteena Jihadin syyllisyydestä julkaisema video poistettiin verkosta, kun New York Times kertoi videon olevan kuvattu 40 min sairaala.alueen räjähdysten jälkeen. Palestiinalaishallinto puolestaan kertoo Israelin armeijan varoittaneen sairaalaa iskusta ennen räjähdystä. Joidenkin arvioiden mukaan Israelin armeija on mahdollisesti osunut sairaalan lähellä olleeseen jonkun palestiinalaisryhmän asevarastoon.
Miten on mahdollista, että ns. länsimaiden hallitukset, muun muassa Suomen ja EU:n johtajat tukevat jatkuvasti Israelin politiikkaa? Vähintä, mitä Suomen poliittisen johdon pitäisi nyt tehdä, on tuomita Israelin sotarikokset ja miehityspolitiikka yhtä tiukasti kuin tuomitaan Hamasin sotarikokset, tarjota humanitaarista apua Gazaan,  lopettaa asekaupat Israelin kanssa sekä vaatia sotatoimien lopettamista ja palestiinalaisten oikeuksien turvaamista.
© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »