Kokoussalin tietotekniikka, Kontupiste ja Mellari

15.2.2017

Tässä päätöksessä osoitetaan Digitaalinen Helsinki –ohjelmaan ja johtamisjärjestelmän ICT-muutoskuluihin 1,2 miljoonaa euroa lisärahoitusta.

Kysyn kaupunginjohtajalta, meneekö tästä osa Tieto Oy:lle sähköisen kokousjärjestelmän virheellisistä päivityksistä aiheutuneisiin lisätöihin? Vai onko kaupunki vaatinut ja saamassa Tieto Oy:ltä hyvitystä sen aiheuttamista haitoista ja lisämenoista? Tästähän valtuustolle luvattiin järjestelmien kaatumisen yhteydessä lisätietoa, jota ei ole kuulunut.

Samalla kiinnitän kaupunginhallituksen jäsenten huomiota siihen, että digitaalisen ohjelman toteuttamisessa Kontupisteen kaltaisilla tietotekniikan palvelupisteillä ja vertaistuella on tärkeä merkitys. Toivon, että kaupunginhallitus ei tyydy Kontupisteen toiminnan osalta nyt vain syksyyn asti luvattuun jatkoon vaan päättää turvata toiminnan pitkäjänteisen jatkumisen.

Tähän liittyy kiireellisenä myös Mellarin uusien tilojen turvaaminen. Tilakeskukselta on jäänyt käyttämättä viime vuodelle myönnettyjä määrärahoja noin 20 miljoonaa euroa. Tätä taustaa vasten näyttää todella erikoiselta se, että Mellarille on niin vaikea järjestää uusia tiloja, jotka tälle asukastalolle on luvattu jo pariinkin kertaan. Kysynkin, missä vaiheessa Mellarin uusien tilojen järjestäminen nyt on?

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »