Miksi enemmistö jätti äänestämättä?

24.1.2022

 

Äänestysaktiivisuus jäi aluevaaleissa 47,5 prosenttiin. Alhaisin äänestysprosentti oli Vantaa-Keravan hyvinvointialueella (39,2 %) ja vain Pohjanmaalla ylitettiin 50 % taso, sekin niukasti.

Miksi enemmistö jätti äänestämättä, vaikka aluevaaleissa oli kyse tavalla tai toisella jokaisen elämään vaikuttavista sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista?

Jotain selittää tietysti koronapandemia, samoin jo pidempään jatkunut yleisen vaaliaktiivisuuden heikentyminen. Äänestysaktiivisuuden putoamiseen oli kuitenkin myös erityisiä aluevaaleja koskevia syitä.

*****

Luottamusta vaaleilla vaikuttamisen mahdollisuuksiin ei ainakaan lisännyt se, että uusien aluevaltuustojen tehtäväksi asetettiin palvelujen sopeuttaminen liian vähien määrärahojen puitteisiin. Yksikään eduskuntapuolue ei asettanut tätä kyseenalaiseksi.

Pandemian ohella, osin jopa sitä enemmän, vaalikampanjointia rajoitti hallituksen ja eduskuntapuolueiden puoluesihteereiden sopima vaaliaikataulu. Ehdokaslistat vahvistettiin jouluaaton aattona ja vaalit alkoivat vain muutama viikko sen jälkeen. Jo ennalta oli selvää, ettei Suomessa käydä aktiivisia vaalikampanjoita joulun ja loppiaisen välisenä aikana. Vaaliaikataulu oli tehty ikään kuin eduskuntapuolueet olisivat päättäneet tehdä kampanjat säästöbudjetilla ja haluamatta laajaa keskustelua.

Alustavien tietojen perusteella näyttää siltä, että kaikkein matalin äänestysprosentti oli näissäkin vaaleissa alueilla, joissa asuu paljon pienituloisia. Sen sijaan hyvätuloiset ovat olleet vähän aktiivisemmin liikkeellä. Kuten politiikan tutkija Hanna Wass totesi, vähiten äänestävät ovat niitä, jotka käyttävät eniten sote-palveluja (HS 24.1.).

*****

Uusissa aluevaltuustoissa päätösvalta keskittyi kolmelle suurimmalle puolueelle ja hyvinvointialueiden keskuskaupunkeihin. Kokoomus, SDP ja keskusta saivat 861 paikkaa kaikkiaan 1 379:stä. Jopa enemmistö valtuutetuista on monilla alueilla yhdestä kaupungista, esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla Espoosta, Pirkanmaalla Tampereelta, Keski-Suomessa Jyväskylästä, Päijät-Hämeessä Lahdesta, Etelä-Karjalassa Lappeenrannasta ja Keski-Pohjanmaalla Kokkolasta.

Aluevaltuustoihin valittiin suuri joukko kansanedustajia ja kunnanvaltuutettuja. Räikeimmillään edustajapaikkojen hamuaminen ja äänten kalastelu tunnetuilla nimillä näkyy siinä, että valituksi tuli jopa ministereitä, jotka istuivat jo ennestään eduskunnan lisäksi kaupunginvaltuustoissa ja monissa muissa luottamustehtävissä. Monissa Euroopan maissa tällainen kuuluminen yhtä aikaa parlamenttiin, alue- ja kunnanvaltuustoon on kielletty lailla.

Samojen henkilöiden istuminen kaikilla hallinnon tasoilla voit tuottaa epäselvyyttä rooleista ja jääviysongelmia. Ainakin se on selvää, ettei tällaisilla valtuutetuilla ole aikaa paneutua kaikkiin luottamustehtäviinsä. Heille voi siksi sopia päätösvallan delegoiminen valtuustolta hallituksille ja virkamiesjohdolle. Pahimmillaan tämä johtaa kaksinkertaiseen demokratiaongelmaan: osa valtuutetuista ”edustaa” pikemminkin valtiovaltaa kuin alueen asukkaita samalla kun päätöksiä hyvinvointialueella siirretään pienempään piiriin, pois julkisesta valtuustokäsittelystä.

Paikkojen keskittyminen aluevaltuustoissa kolmelle suurimmalle puolueelle voi pahimmillaan johtaa siihen, että ne keskittävät itselleen paikat myös hyvinvointialueiden hallituksissa ja muissa toimielimissä. Jostain syystä muut puolueet siunasivat tämän mahdollisuuden, kun eduskunta päätti sote-laeissa jättää auki, miten monta jäsentä aluehallituksiin pitää valita. Uusien valtuustojen päätöksistä riippuu myös se, muodostetaanko aluevaltuustoja turvaamaan eri alueiden tarpeiden huomioonottamista.

*****

Perussuomalaiset oli aluevaalien suuri häviäjä. Suurin voittaja puolestaan oli keskusta, joka nousi aluevaaleissa takaisin kolmen suuren joukkoon puolustamalla lähipalveluja. Nähtäväksi jää, miten keskusta lupauksensa lunastaa, kun se vaatii samaan aikaan hallituksessa tiukkaa menokuria ja julkisten menojen leikkaamista ajava kokoomus vahvisti asemiaan erityisesti hyvinvointialueiden keskuskaupungeissa. Valitettavasti SKP:n tulos oli heikko, vaikka kommunistit ovat kaikissa sote-uudistuksen vaiheissa johdonmukaisesti puolustaneet lähipalveluja ja perustason palvelujen säilyttämistä pääosin kuntien toimintana.

Paljon riippuu nyt siitä, tyytyvätkö julkisten hyvinvointipalvelujen tarvitsijat ja työntekijät seuraamaan sivusta, kun uudet valtuustot aloittavat työnsä.

Heti ensimmäisissä kokouksissa valtuustot päättävät hallintosäännöissä mm. siitä, millaisia osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia kirjataan asukkaille ja henkilöstölle. Nopeassa tahdissa tulevat päätettäväksi myös strategiat palveluverkosta ja talousarvioista. Miten niiden valmistelussa kuullaan asukkaita ja tyytyvätkö hyvinvointialueiden – ja Helsingin – valtuutetut budjettiratkaisuissa valtiovarainministeriön kumileimasimiksi? Valtion rahoituksen raameista on kyse myös kunta- ja sote-aloilla alkaneissa neuvotteluissa palkoista ja muista työehdoista.

 

© 2022 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »