Miksi kaupunki kiihdyttää tonttien ja asumisen hintojen nousua?

31.1.2007


Viime päivinä on julkisuudessa ollut monia puheenvuoroja valtion ja kuntien mahdollisuuksista vaikuttaa tonttimaan hintaan ja kaavoitukseen. Helsingin kaupunkiakin on arvosteltu siitä, että se on tonttikaupoillaan nostamassa hintatasoa.

Tonttimaan ja kiinteistöjen hintojen nousua kiihdyttää erityisesti kiinteistösijoittajien toiminta.

Tämä ehdotus Sörnäisten toimitilatontin vuokraamisesta osto-optiolla on näissä molemmissa suhteissa ongelmallinen. Tällä esityksellä kaupunki on itse kiihdyttämässä kiinteistöbisnestä ja kaiken lisäksi luovuttamassa tontin kiinteistöjen arvoilla keinottelevalle sijoittajalle.

Kalasataman alueen rakentaminen on tietysti iso taloudellinen hanke. Muualta on kuitenkin esimerkkejä siitä, että rakennuttajat ja yrittäjät saadaan mukaan myös sellaisten alueiden rakentamiseen, jotka perustuvat pitkäaikaisiin tonttien vuokrasopimuksiin. Tällaiset sopimukset antavat myös tuleville polville enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin kehitykseen.

SKP:n ja asukaslistan ryhmä esittää, että valtuusto päättää palauttaa Sörnäisten toimitilatontin vuokrausperusteet uudelleen valmisteltavaksi niin, että sopimukseen ei sisällytetä osto-optiota.

Kaupunki on nostamassa tonttimaan ja asuntojen hintoja myös tämän kokouksen hyväksyttäväksi esitetyllä päätöksellä 90 asunnon tonttien myymisestä rakennuttajalle. Samalla tämä esitys antaa rakennuttajille mahdollisuuden vetää välistä nostamalla vapaarahoitteisten asuntojen hintoja.

Tähän esitykseen liittyy myös valtuuston tosiasiallinen sivuuttaminen. Kaupunginhallitus on luvannut myydä tontin palkintona alueen suunnittelukilpailun voittaneille rakennuttajille. Valtuusto ei ole kuitenkaan missään antanut hallitukselle valtuuksia sitoa kaupunkia tällaiseen tonttien myyntiin.

Ehdotan, että valtuusto päättää palauttaa esityksen uudelleen valmisteltavaksi niin, että selvitetään erilaiset vaihtoehdot tonttien ja asuntojen hintojen nousun hillitsemiseksi.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »