Missä uudet työpaikat, hallitus?

12.2.2022

Hallitus julkisti eilen hallituksen uudet työllisyystoimet. Valtiovarainministeriön mukaan se vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla ja lisää työllisten määrää 5 100:lla. Mutta missä ovat uudet työpaikat?

”Tämä on pääasiassa leikkauspatteristo”, kommentoi Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski (HS 11.2.). Kuvaavaa on, että valtiovarainministeriön arviot hallituksen esittämien toimien työllisyysvaikutuksista perustuvat suurelta osin olettamuksiin, joiden mukaan työttömyysturvan ehtojen kiristäminen lisää työllisten määrää. Toisena merkittävänä keinona hallitus tarjoaa liian opiskelijoiden patistelua ansiotyöhön, sen sijaan että turvaisi opiskelun edellytyksiä parantamalla opintotukea.

On suorastaan hätkähdyttävää, että hallituksen työllisyystoimista puuttuu kokonaan uusien työpaikkojen luominen. Näin siitä huolimatta, että muun muassa terveydenhuollossa, vanhusten hoivassa, oppilaitoksissa ja monissa muissa julkisissa palveluissa on jatkuva puute työntekijöistä. Palkkatukityöpaikkoja hallitus jopa vähentää.

Hallitukselta riittää miljardeja uusien hävittäjien ja ohjusten ostamiseen, mutta työttömyysturvan vähäisetkin parannukset rahoitetaan heikentämällä toisten työttömien toimeentuloturvaa. Esimerkiksi nyt, kun hallitus muuttaa ansiosidonnaisen päivärahan saamisen ehdon työtunneista euromääräiseksi, joidenkin lyhyitä keikkoja tehneiden mahdollisuudet saada työttömyysturvaa parantuvat, mutta monien pätkätöitä tekevien työttömyysturvaa leikataan.

 

(Artikkelin kuva: leike HS 11.2.2022)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »