Missä viipyy Helsingin kansallinen kaupunkipuisto?

6.6.2022

 

Jo yhteentoista kaupunkiin on Suomessa perustettu maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kansallinen kaupunkipuisto – arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus, jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut. Miksi Helsinki ei vieläkään kuulu näiden kaupunkien joukkoon?

Jo kolme kaupunginvaltuustoa on Helsingissä päättänyt kansallisen kaupunkipuiston perustamisselvityksen tekemisestä, mutta sellaista ei ole vieläkään tuotu päätettäväksi. Asiaa selvitettiin perusteellisesti jo muutama vuosi ja sen piti olla asukasosallistumisen pilottihanke. Kaupunkiympäristötoimialan virkamiesjohto esitti kuitenkin kokoomuksen tukemana johtopäätökseksi, että ei perusteta kansallista kaupunkipuistoa. Kun kaupunginhallituksen enemmistö ei tähän suostunut vaan edellytti valmistelun jatkamista, ryhtyi virkamiesjohto viivyttämään hanketta.

Tavatessaan kansallista kaupunkipuistoa ajavan KKPH!-liikkeen edustajia alkuvuodesta yleiskaavapäällikkö Pasi Rajalan ja kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö Jussi Luomasen kertoivat, että asia tulee valtuustoon vasta vuonna 2026. Tällaisen aikataulun esittäminen osoittaa, että virkamiesjohto vähät välittää vaaleilla valitun valtuuston päätöksistä, jotka koskevat kansallista kaupunkipuistoa.

 

Virkamiesvalta jyrää

Kansallisen kaupunkipuiston lykkäämisellä halutaan selvästi mahdollistaa kaavoittaminen, jolla muutetaan metsiä ja niittyjä yhä laajemmin rakennusmaaksi. Näin kavennetaan kansallisen kaupunkipuiston mahdollista aluetta muun muassa Keskuspuiston eteläosassa, Helsinkipuiston alueella sekä kaupungin itäisillä ja läntisillä alueilla.

Kaupunkiympäristötoimialan johto jatkaa rakentamisen kaavoittamista monille viheralueille vanhojen linjausten pohjalta ikään kuin nykyiset tiedot ilmastonmuutoksesta, luontokadosta, ympäristökriisistä ja monimuotoisen lähiluonnon hyvinvointivaikutuksista olisivat vain tyhjiä fraaseja. Se on kuuro asukkaiden mielipiteille, mutta hyvä kumppani rakennusliikkeille ja kiinteistösijoittajille.

Kuinka kauan valtuutetut ja kaupunkiympäristölautakunta suostuvat alistumaan tähän virkamiesvaltaan?

https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/

 

(Artikkeli Eespäin-lehteen 1/2022. Artikkelin kuva Koskelan metsästä Maija Hakanen)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »