Onko Stora Enson strategia vain kvartaali?

16.6.2023
”Teimme poikkeuksellisen tuloksen vuonna 2022: liikevaihtomme oli 11 680 miljoonaa euroa. Vuoden 2021 tapaan ylsimme jälleen historiallisen suureen koko vuoden operatiiviseen liiketulokseen, joka oli 1 891 miljoonaa euroa vuonna 2022, suurin sitten vuoden 2000”, kertoi Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky yhtiön viime vuoden tilinpäätöksen julkistamisessa.
– Yhtiö on nyt taloudellisesti, toiminnallisesti ja strategisesti sellaisessa kunnossa, että se pystyy selviytymään paremmin markkinoiden vaihteluista ja samalla investoimaan kasvuun uusiutuvissa pakkauksissa, kestävissä rakentamisen ratkaisuissa ja biomateriaali-innovaatioissa, Stora Enson toimitusjohtaja kehui vielä muutama kuukausi sitten yhtiön pörssitiedotteessa.
Nyt Stora Enso aikoo lopettaa suhteellisen pienen Kotkan Sunilan sellutehtaan, jolla se oli juuri viime vuoden kesällä aloittanut uusiutuvan biopohjaisen ligniinin koetuotannon akkuteollisuuden materiaaliksi. Perusteluna on puuraaka-aineen hinnan nousu, kun Venäjältä ei enää saada halpaa haketta.
Näinkö lyhytjänteistä on suuren metsäyhtiön toiminta? Onko sijoittajien ahneuden ruokkiminen Stora Enson johtajille tärkeämpää kun toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen ja yhteiskuntavastuun kantaminen mm. Kotkan seudun työllisyydestä ja kehityksestä? Onko Stora Enson strategia vain kvartaalin mittainen?
© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »