Pormestari lupaa Helsingin palkanmaksun kaaoksen vain jatkuvan

23.7.2022

 

Pormestari Juhana Vartiaisella ei ole vieläkään esittää mitään ratkaisuja Helsingin palkanmaksun viivytyksiin ja virheisiin. Helsingin Sanomien haastattelupyyntöjä aikansa väisteltyään Vartiainen toistelee nyt Hesarille samoja fraaseja kuin sotkun alkaessa.

Pormestarille ei kuulemma kuulu ”mikromanageeraaminen” ja hän ”ei muista”, miksi työntekijöiden ja ay-väen jo ennen Sarastia-yhtiön ohjelmistojen käyttöönottoa esittämiä huolia ei otettu vakavasti. Vastuussa pormestari sentään myöntää olevansa, mutta mitä hän on tehnyt jo viidettä kuukautta jatkuvan palkanmaksun myöhästymisten ja käsittämättömien virheiden korjaamiseksi?

Kun Vartiainen valittiin kokoomuksen ehdokkaana pormestariksi, harva odotti hänen olevan kovin ahkera tekemään itse töitä. Sihteereitä ja erityisasiantuntijoita pormestarin esikunnassa riittääkin. Mutta mistä pormestarille maksetaan lähes 15 000 euroa kuukaudessa plus kokouspalkkiot ym edut, jos tuhansien kaupungin työntekijöiden jääminen kokonaan tai osittain vaille palkkaa on asia, jonka ratkaiseminen näyttää hänen mielestään kuuluvan konsulteille ja ”mikromanageeraamiseen”?

 

”Piikki auki” konsulteille

Kaupunki on ostanut palkkakaaosta selvittämään konsultointia Deloittelta, jolle on maksettu jo yli kaksi miljoonaa. ”Piikki on auki” konsulteille, olihan juuri Deloitte mukana jo Sarastian järjestelmän käyttöönotossa ja sai siitäkin satoja tuhansia, vaikka homma epäonnistui totaalisesti. Julkisuuteen ei ole edes kerrottu paljonko Sarastia ja sen ohjelmiston alustan tarjoava joku toinen yhtiö ovat laskuttaneet epäkelvon ohjelmiston käyttöönoton aiheuttamista lisätöistä?

Pormestarilta – ja muilta Sarastian ohjelmiston hankinnasta ja käyttöönotosta vastuussa olevilta – olisi hyvä kuulla, miksi palkanmaksussa ei palattu aikaisempaan järjestelmään, kun heti alussa kävi selväksi, että Sarastialta hankittu tietojärjestelmä tekee tuhansia työntekijöitä koskevia virheitä eikä kukaan edes tiennyt, mistä kaikesta ne johtuivat? Mikä rooli tässä on ollut ohjelmistohankintaa tehtäessä kaupungin Taloushallintopalvelujen toimitusjohtajana toimineella ja juuri ohjelmiston käyttöönoton tapahtuessa maaliskuun alussa Sarastian liiketoimintajohtajaksi siirtyneellä Ulla Kukkosella? Entä miksei kaupunki antanut jonkun pankin hoidettavaksi ainakin peruspalkan maksamisen viipymättä niille työntekijöille, jotka eivät ole saaneet lainkaan palkkaa? Tuskin siitä olisi ainakaan miljoonia pitänyt maksaa, kuten nyt konsulteille.

Vartiainen toistaa samoja ylimalkaisia fraaseja, joilla kaupungin johto on koko skandaalin ajan yrittänyt vierittää vastuuta sotkusta muille. Vieläkään ei ole saatu vastausta siihen, miksi Helsinki otti käyttöön ja kerralla koko kaupungin lähes 40 000 työntekijän palkanmaksuun Sarastia-ohjelmiston, vaikka sen toimimattomuudesta oli jo tietoa Espoosta, Kirkkonummelta ja eräistä muista kunnista? Miksi se piti tehdä juuri helmi-maaliskuun vaihteessa, vaikka vanhan järjestelmän päivitykset oli luvattu tämän vuoden loppuun asti? Kun kaupunki oli maksanut vanhan järjestelmän tarjonneelle CGI-yhtiölle lehtitietojen mukaan jo viideltä vuodelta tuloksettomista yrityksistä muokata vanhan pohjalle uusi, voisi olettaa kaupungilla olleen mahdollisuus edellyttää päivityksiä  pidemmäksikin ajaksi? Tai pitääkö paikkansa, että uudella ohjelmistolla ei ajettu kertaakaan testiajoa koko tietokannalla vaan vain pilotteja pienemmillä määrillä tietoja?

Ketkä ja miten kantavat vastuuta?

Ammattiliitto JHL:n poliisille tekemän tutkintapyynnön ja Tehyn tekemän rikosilmoituksen kannalta on tietysti selventävää, että pormestari Vartiainen ilmoittaa nyt Hesarin haastattelussa olevansa vastuussa palkanmaksun kaaoksesta. Hän kertoo kaupungin palkannneen ulkopuoliset konsultit myös selvittämään, mitä tästä sotkusta voidaan ottaa opiksi. Mutta ei kai Vartiainen kuvittele, että kehnon, jatkuvasti virheitä tekevän ja alunperin Helsinkiä pienemmille kunnille tehdyn palkanmaksuohjelmiston hankkiminen ja sen ottaminen käyttöön keskeneräisenä on peruste, jolla työnantaja voi väistää vastuunsa maksaa palkka ajallaan kaikille työntekijöille?

Vartiaisen ohella vastuuta on julkisuudessa ottanut hankintapäätöksen ohjelmistosta tehnyt kansliapäällikkö Sami Sarvilinna ja vähän epämääräisemmin osittain myös henkilöstöjohtaja Nina Gros. Kaupunginhallituksen jäsenet ovat selitelleet, ettei heillä ollut ennalta tietoa järjestelmän ongelmista. Henkilöstön edustajat ja ammattijärjestöt ovat kuitenkin yrittäneet puhua päättäjille resurssien vähyydestä ja uuden järjestelmän käyttöönoton aikataulun liiallisesta kiireestä jo ennen kuin palkanmaksukaaos alkoi.

Sarastian ilmeisen surkean tietojärjestelmän ohella ongelmia on aiheutunut palkanmaksun henkilöstöresurssien vähyys, josta ammattijärjestöjen edustajat varoittivat. Pormestari, kaupunginhallitus ja valtuusto ovat vastuussa siitä, että näitä varoituksia ei otettu huomioon budjetista ja palkanmaksujärjestelmän muutoksesta päätettäessä. Itse asiassa uuden tietojärjestelmän hankkimista ja taloushallinnon keskittämistä pyrittiin käyttämään keinona vähentää henkilöstömenoja jopa etupainotteisesti, ennen kuin uusi palkanmaksujärjestelmä oli edes saatu käyttöön. Osaa näistä henkilöstömenojen ”säästöistä” on toteutettu siirtämällä palkanlaskennalle aiemmin kuuluneista tehtävistä osa esimerkiksi koulujen rehtoreille, jossa ei siinäkään ole järkeä.

Tietotekniikkaa ja hankintoja koskevan osaamisvajeen lisäksi palkanmaksukaaos on nostanut esille toisenkin vakavan ongelman Helsingin kaupungin johtamisessa: se on henkilöstön kuulemisvaje ja työpaikkademokratian puute. Lisäksi on vielä nykyisten poliittisten päättäjien taipumus tyytyä toimimaan vain virkamiesesittelyn mukaan, paneutumatta asioihin itse kunnolla, ennalta ja kuunnellen asukkaiden ja työntekijöiden kriittisiä ääniä.

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »