Puhe Porvoon työväenliikkeen yhteisessä vappujuhlassa

1.5.2018

Pörssiyhtiöt jakavat tänä keväänä omistajilleen ennätysosinkoja, yhteensä lähes 13 miljardia euroa. Samat johtajat, jotka rohmuavat jättivoittoja, vaativat työntekijöiden, työttömien, eläkeläisten, nuorten ja opiskelijoiden vähienkin tulojen leikkaamista.

Paisuneet pääomat hakevat uusia voitontavoittelun kohteita. 90-luvulla Esko Ahon ja Paavo Lipposen hallituksen veivät pörssiin ja yksityistivät valtionyhtiöitä. Nyt Sipilän porvarihallitus ajaa julkisten palvelujen laajaa yksityistämistä.

 

Hallituksen sote-esitys hylättävä

Sote-uudistuksella luvattiin parantaa etenkin peruspalveluja, luoda yhtenäiset hoitoketjut, vähentää eriarvoisuutta ja hillitä kustannusten nousua. Mitkään näistä tavoitteista eivät ole toteutumassa. Sen sijaan valmistellaan julkisten palvelujen karsimista ja yksityistämistä. Kuntien työntekijöitä ajetaan kilpailutusten ja pätkätöiden oravanpyörään. Samalla valtaa siirretään kunnallisen demokratian ja itsehallinnon piiristä valtiovarainministeriölle, jonka komentoon maakunnat aiotaan alistaa.

Suomen kommunistinen puolue vaatii hallituksen sote-esityksen hylkäämistä. Sote-palveluja pitää kehittää jokaiselle kuuluvina perusoikeuksina. Niitä ei saa alistaa attendojen, terveystalojen, mehiläisten ja pihlajalinnojen voitontavoittelulle. Lähellä järjestettävistä palveluista pitää myös päättää lähellä. Eriarvoisuutta on vähennettävä alentamalla maksuja ja omavastuuosuuksia. Hallituksen esimerkiksi Uudellemaalle esittämän miljardin euron säästötavoitteen sijasta on lisättävä työntekijöitä ja muita resursseja etenkin vanhusten ja lapsiperheiden peruspalveluissa. Rahaa tähän löytyy muuttamalla työn ja pääoman välistä tulonjakoa työntekijöiden ja työllisyyden hyväksi.

 

Hävittäjien sijasta rauhanpolitiikkaa

Porvarihallitus perustelee julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan leikkaamista ”kestävyysvajeella”. Mutta on alue, jota se ei koske: asehankinnat. Hallitus esittää kehysbudjetissa armeijan menojen korottamista neljän seuraavan vuoden kuluessa peräti yli 40 prosenttia. Korotus johtuu ennen muuta Nato-kumppanuuteen liittyvistä hävittäjähankinnoista, joihin aiotaan käyttää noin 10 miljardia, elinkaarikustannukset mukaan lukien jopa yli 30 miljardia.

Aseet eivät tuo eivätkä turvaa rauhaa. Tämä näkyy tänäänkin järkyttävällä tavalla Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa, Ukrainassa…. Myöskään Suomen turvallisuutta ei vahvisteta voimistamalla asevarustelua, vastakkainasettelua ja jännitystä Itämeren ja Pohjolan alueella.

Asekauppojen sijasta on ohjattava lisää rahaa ihmisten hyvinvointiin, perusturvaan ja työllisyyteen. Vaaralliselta Nato-tieltä on palattava rauhanpolitiikkaan, rakennettava oikeudenmukaisempaa ja ekologisesti kestävämpää kehitystä.

 

SKP 100 vuotta

On aika tehdä selväksi, että emme alistu eliitin ja suuren rahan harvainvaltaan, emme alistu riistettäväksi ja poljettavaksi, emme hyväksy sotaa ja rasismia.

Yhä eriarvoisempi, epädemokraattisempi, tuhoisampi ja varallisempi kehitys ei johdu vain yksittäisistä virheistä – joita kyllä riittää roppakaupalla – vaan virheellisestä järjestelmästä, kapitalismista ja finanssipääoman vallasta. Tarvitaan perusteiltaan toisenlainen järjestelmä, nykyajan haasteisiin vastaava sosialismi.

Työväen oikeuksien ja vapauksien, demokratian ja ihmisarvon puolesta noustiin Suomessakin vallankumoukseen sata vuotta sitten. Tätä luokkataistelua jatkamaan perustettiin Suomen kommunistinen puolue.

Nyt kun valmistaudumme viettämään SKP:n 100-vuotisjuhlaa elokuussa Vastavirta-festivaalilla, haluamme myös yhdistää kommunistien voimat. Samalla esitämme kaikille porvarihallituksesta tarpeeksi saaneille yhteistoimintaa politiikan suunnan muuttamiseksi ja radikaalien, ongelmien syihin asti menevien uudistusten toteuttamiseksi.

(Puhe Porvoon työväenliikkeen yhteisessä vappujuhlassa Kaupunginpuistossa 1.5.2018. Muita puhujia olivat Timo Harakka SDP – kuvassa puhumassa – sekä Saila Ruuth VAS ja Mikko Vartiainen KTP.)

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »