Eikö vuosi 1918 koskaan lopu? Tätä kysyy liberaali toimittaja Ivar Ryhmäteatterin näytelmässä Missä kuljimme kerran.

Missä kuljimme kerran hakee vastausta kysymykseen, miksi kuljimme niin kuin kuljimme. Etenkin mikä oli vallassa olevien ja rikkaiden vastuu?

Kjell Wästön romaaniin perustuvan näytelmä pääosassa on suomenruotsalaisen yläluokan yhden helsinkiläisen sukupolven tarina 1900-luvun alkupuoliskolta. Osa valkoiseen terroriin osallistuneista nuorista yrittää hukuttaa kauheudet viinaan, jazziin ja tanssiin. Jotkut jatkavat kostoa, kuten Ivarin muilutuksen järjestänyt, samaan ystäväpiiriin lukeutunut Cedi.

Työväki on toisaalla, nousi vallankumoukseen ja joutui maksamaan siitä raskaasti. Luokka- ja poliittiset raja-aidat tulevat yhä vastaan myös henkilösuhteissa, niin rakkaudessa kuin jalkapallossa.

Kun Kjell Wästön romaani ilmestyi 2006, se toi vuoden 1918 historian kuvauksiin uutta muun muassa suomenruotsalaisen yläluokan roolista ja sen piiristä Länsi-Uudellemaalle muodostettujen rangaistusretkikuntien toteuttamista poliittista puhdistuksista ja mielivaltaisista teloituksista.

Ajoittain näytelmässä mennään aika vauhdilla neljän vuosikymmenen ja romaanihenkilöiden vaiheita. Mutta Antti Aution musiikki auttaa siirtymään tunnelmista toisiin, antaa myös aikaa ajatella, syventyä.

Riikka Oksasen dramatisoima ja ohjaama näytelmä ei ole vain kuvaus Suomen historian dramaattisista vaiheista. Se on myös ajankohtainen varoitus eriarvoisuuden, rikkaiden ahneuden ja eliitin ylimielisyyden seurauksista.