Stadionin perusparannus

28.11.2012

Stadionin perusparannus on tarpeen ja tärkeä sekä urheilun että monien muiden tapahtumien kannalta. 200 miljoonan euron kustannusarvio tuntuu kyllä suurelta. Samoin kuin se, että pelkkään suunnitteluun esitetään kaupungin ja valtion rahaa yhteensä lähes 12 miljoonaa euroa. Joku tässä tekee ainakin hyvän tilin.

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmässä olemme huolestuneita siitä, miten tämä iso hanke vaikuttaa kaupungin rahoitus muulle liikuntakulttuurille. Liikuntalautakunta on joutunut jatkuvasti karsimaan liikuntapaikkojen kunnossapidon ja rakentamisen rahoitusta. Tästä joutuvat kärsimään eniten lapset ja nuoret, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia rahalla kaupallisia liikuntapalveluja.

Stadionin ympäristön kehittäminen on tärkeä osa tätä perusparannushanketta. Esillä on ollut muun muassa Olympiapuisto, yhteys Töölönlahden viheralueeseen, yhteistyö urheilu- ja kulttuuritoimijoiden kesken sekä joukkoliikenteen parantaminen tapahtumien aikana. Tämä kokonaisuus on syytä ratkaista ennen kuin alueelle ryhdytään suunnittelemaan mitään muita hankkeita.

Lopuksi valtion rahoituksesta. On hyvä, että opetus- ja kulttuuriministeriö on luvannut osallistua Stadionin perusparannukseen maksamalla puolet kustannuksista. Voi kuitenkin kysyä, miksi samaa valmiutta ei ole löytynyt keskustakirjaston rahoitukseen?

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »