Suvi-Anne Siimeksen syytä katsoa myös peiliin

25.8.2004

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimeksen on syytä katsoa myös peiliin arvostellessaan Matti Vanhasen hallituksen oikeistolaista rakennepolitiikkaa, joka johtaa julkisten palvelujen alasajoon. Siimes oli itse mukana toteuttamassa samaa politiikkaa Paavo Lipposen hallituksessa, jonka verolinja suosi rikkaita ja suurfirmoja ja kavensi julkisten palvelujen rahoitusta miljardeilla euroilla.

Vasemmistoliiton sanojen ja tekojen ristiriitaa kuvaa se, että puolue on kuntatasolla mukana toteuttamassa samaa julkisten palvelujen heikentämistä ja pienituloisiin raskaimmin kohdistuvien kunnallisten verojen ja maksujen kiristämistä, jota se eduskuntaryhmän kesäkokouksessa arvosteli.

Esimerkiksi Helsingissä myös Vasemmistoliitto oli mukana leikkaamassa peruspalvelujen määrärahoja, vaikka kaupungin liikelaitokset tuottavat jopa satojen miljoonien voittoja ja kaupungin talous on ylijäämäinen. Tämän politiikan seurauksia joutuvat maksamaan muun muassa helsinkiläisten sairaaloiden potilaat, kun määrärahojen vähyys on johtanut sairaalabakteerien leviämiseen ja potilasturvallisuuden vaarantumiseen.

Syksyn kunnallisvaaleissa äänestäjillä on mahdollisuus esittää vastalause Lipposen ja Vanhasen hallituksessa istuneille puolueille, jotka puhuvat yhtä ja tekevät toista. Puolueilta on syytä vaatia niin kunnissa kuin eduskunnassa pelkkien vaalipuheiden sijasta tekoja, joilla turvataan jokaiselle kuuluvien peruspalvelujen kehittäminen. Rahaa siihen on otettava osinkomiljonääreiltä, suuryhtiöiltä ja muilta, joilla sitä on liiankin kanssa, eikä kiristämällä pienillä tuloilla sinnittelevien kunnallisia veroja ja maksuja.

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »