”Toiveikasta mollisointua”

17.1.2024
”Oi niitä aikoja! on ehdotonta tietämystä osoittava, motivoitunut teos. Taiteilijoita ja musiikkia esitellään runsain mitoin, painopiste kallistuu kuvailevaksi analyysin kustannuksella. Mutta läntisillä kielillä ei näin kattavaa yleiskuvaa liene aiemmin tarjottu.
Yksiin kansiin koottuna voi myös hämmästyä, miten suuri osa Suomen takavuosikymmenien lauluhiteistä on venäläistä alkuperää. Slaavikaipausta, toiveikasta mollisointua.”
Näin positiivisesti arvioi Veli-Pekka Leppänen Helsingin Sanomissa syksyllä ilmestynyttä Tero Heinäsen kirjaa ”Oi niitä aikoja! Unohtumattomien venäläis- ja neuvostolaulujen tarina”. Mediassa tätä ennen lähes vaiettu kirja ansaitseekin tulla noteeratuksi ja kehutuksi. Vielä lisäyksenä Leppäsen arvioon voi todeta, että tiedossa ei ole millään kielellä vastaavaa laajaa esitystä venäläis- ja neuvostolauluista 1800-luvun lopulta 2000-luvun alkuun.
Kustannusyhtiö TA-Tiedon julkaisemaa kirjaa voi ostaa muun muassa Tiedonantaja-lehden verkkokaupasta.
© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »