Tule viemään asukkaiden ääni valtuustoon

26.5.2021

Helsingissä on paljon hienoja asioita ja mahdollisuuksia. Mutta yhtä puuttuu: asukkaiden ääni ei kuulu kaupungin päätöksenteossa.

Koulutusta, osaajia ja rahaa on Helsingissä enemmän kuin missään muualla Suomessa. Samalla täällä on myös eniten työttömyyttä, hoito- ja hoivavajetta, asunnottomuutta, köyhyyttä, syrjäyttämistä ja eriarvoisuutta.

Onko tärkeysjärjestys Sinusta oikein, kun kaupunki tekee satoja miljoonia ylijäämää, mutta kouluissa, terveysasemilla, kotihoidossa ja muissa palveluissa on jatkuva pula resursseista?

*****

Helsinki on Itämeren helmi ja harvoja pääkaupunkeja, jossa luonto on todella lähellä ihmistä. Täällä ovat myös monet Suomen merkittävistä kulttuuriympäristöistä. Toistuvasti joudumme kuitenkin kuulemaan ja lukemaan uutisia rakentamisesta tärkeille luontoalueille, puistoihin, aukioille ja rannoille.

Eikö viimeistään Östersundomin poikkeuksellisen merkittävän, noin 100 000 asukkaan alueen yleiskaavan kaatumisen lainvastaisena pitäisi johtaa linjan tarkistamiseen. Helsinki ei voi tavoitella kasvua piittaamatta luontoarvoista.

*****

Suomen suurimpana työnantajana Helsinki voisi olla edelläkävijä työelämän parantamisessa. Kaupunki jätti kuitenkin työntekijät vaille tulospalkkioita, vaikka ylijäämää kertyi 500 miljoonaa. Sen sijaan jättipalkkaisille pormestareille puuhataan palkankorotuksia.

Lapinlahden myymistä NREP-yhtiölle ajaneen Jan Vapaavuoren siirtyminen seuraavaksi samaisen sijoitusyhtiön palkkalistoille kertoo Hyvä veli -verkoston pyöröovi-ilmiöstä, joka on voimissaan etenkin kokoomuksen piirissä. Tällainen peli on aika puhaltaa poikki.

*****

Asukkaiden Helsinki -yhteislista on syntynyt avaamaan asukkaille lisää vaikuttamisen väyliä päätöksentekoon.

Olemme puolueisiin sitoutumaton lista. Ehdokkaamme ovat asukas- ja ympäristöliikkeiden aktiiveja, monien alojen asiantuntijoita ja poliittisilta taustoiltaan erilaisia ihmisiä. Meitä yhdistää tahto toimia lähiluonnon, lähipalvelujen, lähidemokratian ja tasa-arvon puolesta.

Ota yhteyttä, tule mukaan viemään asukkaiden ääni valtuustoon. Annetaan uusi suunta Helsingille: asukkaat ja luonto ensin.

Yrjö Hakanen, Merikukka Kiviharju, Helena Saarikoski, Olli Salin

(Asukkaiden Helsinki -lehti 1/2021)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »