UPM ja Stora Enso kasvattaneet voittojaan, ei perusteita irtisanomiin

11.9.2008




UPM ja Stora Enso kasvattaneet voittojaan – irtisanomiin ei perusteita

 

Metsäteollisuuden suuryhtiöiden voitot osoittavat, että
joukkoirtisanomisilla uhrataan tuhannet työntekijät vain pörssikapitalistien
voittojen kasvattamiseksi. Mitään taloudellista pakkoa irtisanomisiin ei ole.

 

UPM:n liikevoitto oli viime vuonna 483 miljoonaa euroa ja
tämän vuoden ensimmäisen puoliskon osavuosikatsauksessa 350 miljoonaa, mikä on
kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana ajanjaksona. Stora Enso
puolestaan on tehnyt tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla jo suuremman
liikevoiton kuin viime vuonna yhteensä. Stora Enson liikevoitto
tammi-kesäkuulta on noin 235 miljoonaa ja koko viime vuoden liikevoitto 212
miljoonaa.

 

Voittoa tekevien yhtiöiden ilmoittamat joukkoirtisanomiset
osoittavat, miten tyhjän päällä ovat puheet pörssiyhtiöiden
yhteiskuntavastuusta ja eettisistä periaatteista. Pörssikapitalisteille mitkään
voitot eivät ole riittäviä. Tämän lyhytnäköisen voitontavoittelun takia
yhtiöiden johto on myös laiminlyönyt monia mahdollisuuksia kehittää uusia
tuotantosuuntia ja polttanut rahaa rapakon takaisiin virhe-investointeihin.

 

Porvarihallitus on selvästi ollut jo ennalta tietoinen
yhtiöiden irtisanomishankkeissa eikä ole laittanut tikkua ristiin kannattavien
tehtaiden alasajon estämiseksi. Suursijoittajien ja pörssikeinottelijoiden
voittojen kasvattaminen ovat porvarihallitukselle tärkeämpää kuin työllisyys,
aluekehitys ja perinteisten teollisuuspaikkakuntien hyvinvointi.

 

Kannattavien tehtaiden alasajo osoittaa, että
metsäteollisuuden tulevaisuuden turvaaminen tässä maassa edellyttää
pörssikapitalistien vallan rajoittamista. Pöydälle on syytä nostaa myös kysymys
tuotantolaitosten yhteiskunnallisesta omistuksesta, jotta ihmisten hyvinvointia
ei voida enää alistaa pienen pörssikapitalistien joukon voitonsaalistukselle.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »