Valtuusto keskusteli aloitteista

27.9.2018

Helsingin valtuuston kokouksessa käsiteltiin eilen illalla vastauksia valtuutettujen aloitteisiin. Niistä ehdittiin käsitellä vain osa, kun etenkin toisen asteen koulujen oppimateriaalien maksuttomuutta ja kaupungin tilojen vuokraamisen kieltämistä rasistiseen toimintaan koskevat aloitteet herättivät laajan keskustelun.

Ennen kokousta valtuustoryhmiin kävivät vetoamassa Käpylän-Koskelan eläkeläiset, jotka esittivät vesiliikuntatiloja Koskelaan suunnitteilla olevaan palvelukeskukseen, ja Pakilan nuorisotalon lopettamisaikeita vastustavat alueen järjestöjen edustajat.

Valtuustoon muodostui uusi ryhmä, kun Mirita Saxberg erosi kokoomuksesta ja perusti Liike Nyt Helsinki -ryhmän.

Aloitevastauksia

Aloitteista ehdittiin käsitellä vain 11, loput 26 aloitetta jätettiin pöydälle kun kokous oli kestänyt viisi ja puoli tuntia.

Valtuusto hyväksyi äänin 48 – 32 vastauksen SDP:n aloitteeseen toisen asteen opiskelijoiden oppimateriaalien maksuttomuudesta. Vastauksen mukaan asiaa ryhdytään valmistelemaan. Kokoomus vastusti aloitetta ja esitti vastauksen palauttamista uuteen valmisteluun siltä pohjalta, että tuettaisiin vain köyhimpiä. Kokoomuksen palautusehdotuksen puolesta äänestivät perussuomalaiset, osa RKP:stä sekä kristillisten ja piraattien edustajat.

Vihreiden Alviina Alametsän aloitteessa esitettiin, että Helsinki päättäisi Tampereen tavoin, ”ettei tiloja vuokrata YK:n rasisminvastaista sopimusta rikkoviin tilaisuuksiin, ja ettei tiloja vuokrata väkivaltaa tuottavaa toimintaa tai sen suunnittelua harjoittaville yhteisöille”. Valtuusto hyväksyi aloitteen äänin 67 – 14. Perussuomalaiset vastustivat aloitetta. Jussi Halla-ahon ja Matias Turkkilan vastaesityksen puolesta äänesti myös 7 kokoomuslaista (Urho, Rydman, Karhuvaara, Kaleva, Laaksonen, Nygård, Niskanen) ja kristillisten Ebeling.

Lisäksi valtuusto ehti käsitellä mm. aloitteet muovin käytön vähentämiseksi, YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisen seurannasta ja seksuaalisen häirinnän ehkäisemisestä julkisissa tiloissa.

Tulossa budjetti ja tonttivuokrat

Parin viikon kuluttua, 10.lokakuuta julkaistaan pormestarin talousrvioesitys. Kaupunginhallituksen päätettäväksi esitys tulee 29.10. ja valtuustoon marraskuussa.

Tulossa on myös päätös 750 kaupungin tontin vuokrien korottamisesta. Esitys asiassa jäi maanantaina kaupunginhallituksessa pöydälle viikoksi. Ehdotus on jatkoa linjalle, joka nostaa tonttivuokria jopa kymmenkertaisiksi.

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »