Vastuullista journalismia?

4.2.2024
Viestintätoimisto Milttonin Katri Makkonen kertoo Helsingin Sanomissa, että Pekka Haaviston seksuaalisen suuntautumisen nostaminen esille vaalin tulosillan päälähetyksessä oli Ylen toimituksessa ennalta sovittu. Uutisankkuri Matti Rönkä oli tämän hänelle vahvistanut. Voi kysyä, miksi toisen kierroksen ehdokkaiden välisista eroista nostettiin esille juuri ehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen eivätkä esimerkiksi ydinaseiden tuomista Suomeen koskevat erilaiset kannat (Stubb hyväksyy ydinaseiden tuomisen, Haavisto ei)?
Yle jatkoi teemaa nostamalla saman asian esille julkaisemattoman internetpaneelin tuloksista, vaikka tulosten mukaan muut asiat ovat tärkeämpiä äänestäjien tehdessä valintaansa. Ja Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet säestivät innolla.
Vastuullista mediaa luulisi kiinnostavan, miten yliopiston vielä julkaisemattoman internetpaneelin tiedot päätyivät julkisuuteen ja vielä valikoidusti. Oliko vain sattuma, että niistä kertoo Ylen jutussa yliopistonlehtori Jaakko Hillo, joka on ollut muutamia vuosia Firenzessä samassa EU-yliopiston yksikössä, jonka professorina oli Alexander Stubb?
Kaikenlaisesta saa tietysti vaaleissa keskustella. Mutta hyvään journalismiin luulisi kuuluvan se, että vaalin toisen kierroksen alkaessa paneudutaan ensisijassa ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjakysymyksiin. Toimituksissa olisi myös hyvä olla lähdekritiikkiä. Stubbilta, Yleltä ja viestintätoimistoilta voi kysyä, onko presidentinvaalikampanja sittenkään niin sivistynyttä?
(Kuva Yle Areena)
© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »