Toimitsijasta kirjailijaksi

Hannu Vuorio 1941–2025

 

Kirjailija Hannu Vuorio kuoli kotonaan Helsingissä 21. toukokuuta pitkään jatkuneen sairastamisen uuvuttamana.

Hän oli työläiskodin poika Kalliosta, joka kirjoitti runoja ja lähti yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta ja estetiikkaa. Sotaorpo, jonka viimeiseksi julkaisuksi jäi kertomus Rauhanpuolustaja-lehdessä äitinsä ja sodassa kadonneen isänsä kirjeenvaihdosta. Äiti oli työntänyt kirjeenvaihdon lipaston perukoille, käärinyt sen ruutupaperiin ja kirjoittanut päälle: ”Isäsi perunkirjoitusta ei koskaan tehty. Sinä olet ainoa, mitä häneltä jäi.”

Harva Kallion kundi meni 1950-luvulla yliopistoon, etenkään yksinhuoltaja-siivoojaäidin poika. Hannu kirjoitti ylioppilaaksi Kalliossa toimineesta Helsingin toisesta lyseosta, joka oli yksi Suomen viimeisistä poikakouluista. Useimmat suuntasivat sieltä käytännöllisiin ammatteihin, mutta Hannu suoritti yliopistossa humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon pääaineenaan kirjallisuus. Hän voitti J. H. Erkon runokilpailussa toisen palkinnon ja toimi useiden lehtien kirjallisuuskriitikkona.

Kulttuuriradikalismi ja sen politisoituminen veivät hänet taiteilijajärjestö Kiilan ja Uudenmaan Sosialistisen Nuorisoliiton kautta Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton koulutussihteeriksi ja varapuheenjohtajaksi.

Hannu kuului siihen suurten ikäluokkien opiskelijapolveen, joka toi nuorisoliittoon vasemmistoradikalismia, imperialisminvastaisuutta, sosialismia ja aloitteita paluusta Leniniin. ”En valinnut asiaa vaan asia valitsi minut”, hän kuvasi myöhemmin, Pentti Saarikoskea lainaten.

*****

Nuorisoliiton jälkeen Hannu Vuorio toimi kommunistisen puolueen SKP:n ay-sihteerinä, tiedotussihteerinä ja keskuskomitean sihteeristössä. Hän järjesti toimintaa puoluejärjestöissä, ammattiliitoissa ja rauhanliikkeissä sekä ylläpiti yhteyksiä tutkijoihin ja asiantuntijoihin. Se oli laajapohjaista yhteistyötä, jolla tätä maata uudistettiin ja demokratisoitiin.

Työ oli reissaamista eri puolille Suomea, välillä myös ulkomaille. Matkapäiviä saattoi kertyä sata vuodessa ja iltoihin venyneitä kokouspäiviä toiset sata. ”Mutta se oli myös tavattoman antoisaa aikaa siinä mielessä, että tapasi valtavasti eri ihmisiä tavallisista duunareista ja luottamusmiehistä professoreihin ja politiikan johtohahmoihin”, hän kertoi 60-vuotishaastattelussa Helsingin Sanomissa.

Kirjassa Vaihtoehto on luokkataistelu Vuorio peräänkuulutti työväenliikkeen paluuta juurille joukkoliikkeenä ja tarttumista samalla uusiin haasteisiin, joita nostivat uusi teknologia, ympäristökysymykset, kansainvälistyminen ja työnantajien taktiikan muutokset.

Hän vastusti SKP:n hajottamista ja arvosteli hallitusvasemmistoa käsien nostamisesta markkinavoimien edessä. Kun hajotus laajeni vaaleihin, hän oli mukana ideoimassa ja kokoamassa uudenlaista vaalijärjestöä, Demokraattista Vaihtoehtoa.

*****

 

SKP:n voimien kokoaminen niin, että kyettäisiin samalla uudistumaan, oli vaikea rasti. Oli monenlaista vääntöä ja ristiriitaa, joissa hukattiin voimia ja mahdollisuuksia. Hajaannus, Neuvostoliiton katoaminen, SKP:n ja Tiedonantajan konkurssit sekä oman ”porukan putoaminen divariin” johtivat pettymyksiin.

Puoluetoiminta jäi pois, mutta halu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ei kadonnut. Hannu oli mukana puolustamassa muun muassa Postin työntekijöitä ja lakko-oikeutta, lähikirjastoja, ”kaikkien Lapinlahtea” ja Parikkalan kuukkelimetsää sekä vastustamassa hävittäjähankintoja ja Natoon liittymistä. Vielä viimeisinä viikkoina oli työn alla uudenlainen vetoomus rauhantyön voimistamiseksi.

*****

Päädyttyään työttömäksi hän palasi kirjoittamaan. Alkoi Hannu Vuorion uusi, toinen elämä, kuten Hannu Hurme kuvasi Kansan Uutisissa.

Ensin Radioteatterille kaksi kuunnelmaa, samalla dialogin kirjoittamista harjoitellen. Sen jälkeen yhteydenotto käsikirjoituksen kanssa kustannustoimittaja Harri Haanpäähän ja tästä alkanut 12 dekkarin ja yhden romaanin sarja.

Heti esikoisteos Nyman oli ehdolla Helsingin Sanomien vuoden parhaaksi esikoisteokseksi ja sai Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon. Hannu oli erinomainen Helsingin ja etenkin lähikulmiensa Kallion, Kumpulan, Käpylän ja Koskelan kuvaaja. Hän ”käytti kovaksikeitetyn dekkarin perinnettä punoen sen veijariromaanin traditioon”, luonnehti palkintolautakunta.

Samalla dekkarit jatkoivat yhteiskuntakritiikkiä. Vuorio oli syrjäytettyjen ja päähän potkittujen puolella, kuvasi laitapuolen kulkijoiden ja pienten ihmisten sinnittelyä rahamiesten ahneuden hallitsemassa maailmassa. Hän teki tarkkaa taustatyötä kuvatessaan mm. asunnottomuutta, huumeongelmia, rasismia, äärioikeistoa ja ilmastonmuutoksen tuomia tulvauhkia. Kirjoissa kuuluivat myös Stadin slangi ja jazz.

*****

”Uudessa elämässä” oli mahdollisuus vetäytyä välillä Parikkalan mökille perheen ja koiran kanssa, kalastella, sienestää ja pelata korista. Aikaa riitti myös lapsenlapsille.
Hannu Vuorio on poissa, mutta muistot, ihanteet ja kirjat elävät. Hänen tapansa katsoa meitä ja maailmaa jätti jälkensä.

(Muistokirjoitus Tiedonantaja-lehteen 6/2025. Kuvassa Hannu Vuorio Käpylän kirjastolla 2016. Kuvaaja: Toivo Koivisto)