Yhdysvaltojen ja Venäjän neuvotteluista julkisuuteen vuodettu 28 kohdan rauhansuunnitelman luonnos on järkyttänyt Ukrainassa ja EU:ssa. Suunnitelma on neuvoteltu Ukrainan ja EU-maiden johtajien päiden yli. Se edellyttää Ukrainalta merkittäviä myönnytyksiä ja EU:n roolina on maksaa sodan laskuja.

Suunnitelmassa näkyy pääneuvottelijoiden toimeksianto ja heidän taustansa. Tulitauon ja rauhan sopimisesta suunnitelmassa on lyhyet, yleiselle tasolle jäävät pointit, kun taas taloudesta ja kaupasta puhutaan laajemmin ja konkreettisemmin. Trumpin luottomiehenä neuvotteluja käynyt Steve Witkoff on kiinteistömoguli (sama mies, joka sorvasi Gazan sopimuksen) ja Putinin erityislähettiläs Kirill Dmitrijev Venäjän valtion investointirahaston pääjohtaja.

Sitä saa, mitä tilaa, voi kommentoida Ukrainalta vaadittavia alueluovutuksia ja muita myönnytyksiä kauhistelevia politiikkoja ja asiantuntijoita, jotka vielä äsken julistivat ”Venäjän uskovan vain voimaa” ja rummuttivat tukea Ukrainan taistelulle ”voittoon asti”. Ukraina on jo pidemmän aikaa ollut vaikeuksissa rintamalla, sen lännestä saama tuki on jäänyt toiveita pienemmäksi, yhä useammat nuoret miehet pakenevat maasta ja Venäjän droonien vyöry väsyttää kotirintamaa. Samaan aikaan Zelenskyin asemaa ja hallintoa jäytää laaja korruptioskandaali.

Tähän mennessä (21.11.2025) julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella on vaikea sanoa, mitä suunnitelman tai sen jäsennyksen vuotamisella on tavoiteltu. Onko se taas yksi käänne, jolla Trump painostaa Ukrainan johtoa myönnytyksiin? Tuskin edes Trump voi vaatia Ukrainaa hyväksymään sen sellaisenaan.

Tekstin yleisluontoisuus ja epämääräisyys jättää paljon tilaa spekuloimiselle. Kannattaakin pitää jäitä hatussa ja katsoa mitä konkreettisesti esitetään, kenen intressejä esitykset palvelevat ja mitä mahdollisuuksia voi löytyä oikeudenmukaiseen ja kestävään rauhaan.

Esimerkiksi julkisuudessa esitetty väite, että sopimus puolittaisi Ukrainan armeijan ei julkaistujen lukujen valossa pidä paikkaansa. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukraina ilmoitti armeijansa miesvahvuudeksi runsaat 200 000, sodan aikana se on ollut noin 600 000 – 800 000. Sopimusluonnokseen kirjattu joukkojen rajaaminen 600 000 ei siis ole ainakaan merkittävä supistus. Olennaisempaa ovat esitykset pidemmän kantaman ohjusten poistamisesta Ukrainan käytöstä.

Esityksen pahimmat ongelmat

Ukrainan ja sen ystävien kannalta vaikeinta on tietysti hyväksyä alueluovutukset Venäjälle, jonka hyökkäys Ukrainaan rikkoi niin Venäjän ja Ukrainan välistä sopimusta, ETY-sopimusta kuin YK:n peruskirjaa. Toisaalta Ukrainan voimat eivät riitä Venäjän työntämiseen takaisin, päinvastoin Venäjä on sodan edetessä vallannut vähitellen lisää alueita ja Ukrainan vaikeudet ovat kasvaneet. Ukraina ei saa toivomaansa turvatakuuta Nato-jäsenyydestä. Ukrainan liittymisen Natoon suljetaan pois, samoin Naton joukkojen tuominen Ukrainaan.

Tekstissä on paikoin ilmeisen tahallisen epämääräistä terminologiaa. Puhutaan ”Krimin, Luhanskin ja Donetskin tunnustamisesta de facto venäläisiksi” ja Hersonin ja Zaporižžjan de facto -tunnustamista rintamalinjan mukaan. Venäjä luopuisi niiden ulkopuolelta valtaamistaan pienistä alueista, mutta vaatii itselleen Donetskista ja Luhanskista myös alueita, joita ei ole onnistunut valtaamaan.

Sopimusluonnos on Ukrainalle surkea. Sille luvataan turvatakuut, kertomatta mitä ne ovat. Se on kyllä kirjattu, että Yhdysvallat saa korvauksen antamistaan takuista, ja että takuut poistuvat, jos sopimusta rikotaan. Konkreettisuutta edustaa lähinnä irrallinen toteamus, että eurooppalaisia hävittäjiä sijoitetaan Puolaan.

Traagista tilanteessa on se, että Venäjän hyökkäyksen jälkeen maaliskuussa 2022 Istanbulissa käydyissä neuvotteluissa Ukraina ja Venäjä pääsivät Turkin välityksellä lähelle sopimusta, joka olisi ollut Ukrainalle selvästi parempi kuin nyt on tarjolla. Ukraina vetäytyi kuitenkin sopimuksesta Britannian ja Yhdysvaltojen painostuksesta.

Istanbulissa oli pöydällä sopimus, jonka mukaan Venäjä vetäytyy ennen helmikuussa 2022 aloittamaansa hyökkäystä olleisiin asemiin, kiistanalaisista alueista ryhdytään neuvottelemaan ja Ukraina pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana maana, joka voi hakea turvatakuita.

Voiko luottamusta rakentaa?

Venäjän hyökkäyksen jälkeen on tietysti vaikea luottaa sen puheisiin. Mutta miten sota voidaan lopettaa, ellei ryhdytä rakentamaan luottamusta? Siinä ensimmäinen askel ovat keskusteluyhteydet ja neuvottelut.

Julkisuuteen vuodettua 28 kohdan suunnitelman jäsennystä voi lukea myös katsoen, löytyykö siitä asioita, joille voi myös Ukrainan näkökulmasta rakentaa keskusteluyhteyttä ja neuvotteluja.

Minusta sellaista ovat lupaukset Ukrainan suvereniteetin tunnustamisesta, hyökkäämättömyyssopimuksesta, luotettavista turvatakuista Ukrainalle, Ukrainan EU-jäsenyydestä ja suosituimmuusasemasta jäsenyyden valmisteluvaiheessa, toimenpidepaketti Ukrainan jälleenrakentamiseksi, Venäjän jäädytetyistä varoista Ukrainan jälleenrakentamisen rahoitukseen ohjattavasta 100 miljardista dollarista (plus esitys EU:lta tulevasta toisesta 100 miljardista), Dnepr-joen yhteiskäytöstä, viljan kuljetuksista Mustalla merellä ja vankien vaihdosta. Jotta voidaan edetä, tarvitaan kuitenkin vuoropuhelua ja molemminpuolisten kompromissien hakemista vaikeisiin kysymyksiin alueluovutuksista.

Ukrainan sodan sytykkeinä oli monia tekijöitä, joista keskeiset liittyvät Putinin Venäjän tavoitteisiin imperiumin ja vahvan suurvalta-aseman palauttamisesta. Se oli myös reaktio Naton laajenemisesta Venäjän rajoille vastoin Neuvostoliiton johdolle kylmän sodan päättyessä annettuja lupauksia. Samalla on kyse Ukrainan luonnonvaroista, kuten strategisesti tärkeistä mineraaleista ja viljasta.

Putinin hallinto oikeutti hyökkäystään myös Ukrainan venäjänkielisen vähemmistön syrjinnällä ja ”Venäjä-mielisenä” pidetyn presidentin syrjäyttämisellä Maidanin mielenosoitusten myötä kaappauksen kaltaisin keinoin. Vastauksena tähän voi pitää luonnoksen esitystä, että molemmat maat edistävät suvaitsevaisuutta, torjuvat syrjintää ja kieltävät natsismin. Tässä paino on Ukrainalle esitetyissä vaatimuksissa turvata venäjänkielisen vähemmistön oikeudet.

Eurooppalainen turvallisuus

Perustellusti on arvioitu, että sodan syttyminen kertoi eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän epäonnistumisesta. Venäjä oli pitkälle syrjäytettynä kylmän sodan päättymisen jälkeistä uutta Eurooppaa koskevissa ratkaisuissa. Niitä tehtiin Washingtonissa ja Brysselissä, Naton ja EU:n pöydissä. Toisaalta Putinin johto rikkoi hyökkäyksellä itse aiemmin korostamiaan ETYK:n periaatteita yhteisestä turvallisuudesta, jossa kukaan ei voi vahvistaa omaa turvallisuuttaan toisten kustannuksella.

Sen sijaan, että rakentaisi yhteistä eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää, 28 kohdan suunnitelman lähtökohtana on USA:n ja Venäjän välillä tehtävä sopimus, jonka toteuttamista valvoo viime kädessä Yhdysvaltojen johto. Luonnoksen mukaan Yhdysvallat välittää Venäjän ja Naton välistä vuoropuhelua, jolla ratkaistaan turvallisuuskysymykset. Venäjän ja Ukrainan välisen tulitauon ja rauhansopimuksen toimeenpanoa valvoo rauhanneuvosto, jonka puheenjohtaja on presidentti Trump.

Euroopan turvallisuuden kannalta tärkeä positiivinen asia on sopimusluonnoksen kirjaus, että Yhdysvallat ja Venäjä jatkavat ydinaseiden leviämisen estämistä koskevia sopimuksia, mukaan lukien START-1 sopimus.

Miksei Ukrainalle esitetty velvoite ydinaseettomuudesta voisi olla avaus ydinaseista vapaiden alueiden kehittämiseen? Suomikin voisi tarttua tähän ilmoittamalla, että DCA- ja Nato-sopimukset eivät muuta kantaa, että tänne ei saa sijoittaa eikä Suomen kautta saa kuljettaa ydinaseita.

Luonnoksessa esitetään, että Zaporižžjan ydinvoimala otetaan käyttöön kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n valvonnassa ja sen tuotanto jaetaan 50-50 Ukrainan ja Venäjän kesken (tähän asti voimalan sähkö on kuulunut Ukrainalle).

Luonnonvarat ja kauppa

Sekä Yhdysvaltojen että Venäjän taloudelliset intressit näkyvät siinä, miten laajasti ja muita kohtia konkreettisemmin sopimusluonnoksessa paneudutaan sekä Ukrainan että laajemminkin mineraali- ja energiavarojen, teknologian ja muihin yrityshankkeisiin, jopa Arktisen alueen harvinaisten mineraalien hyödyntämiseen. Luonnokseen sisältyy myös mainintoja taloussopimuksista, kehitysrahastoista ja muista hankkeista, joista Yhdysvalloille todetaan kuuluvan tuottoja.

Putinin hallinnolle on selvästi ollut tärkeää sitoa Ukrainan tulitauko ja rauha Venäjän vastaisten pakotteiden purkamiseen, Venäjän paluuseen G8-ryhmään ja maan integroitumiseen globaaliin järjestelmään.

Sopimusluonnoksesta löytyy aika vähän luottamusta lisääviä toimia Venäjän puolelta. Ne ovat lähinnä esityksiä kirjata lakeihin, että Venäjä ei hyökkää Ukrainaan (ja vastaavia kirjauksia Ukrainan puolella). Puuttuvat lupaukset venäläisten joukkojen vähentämiseksi ja vetämiseksi kauemmas Ukrainan rajoista, puhumattakaan lupauksista vetäytyä Ukrainalta sodalla vallatuilta alueilta. Neutraalia puskurivyöhykettä luodaan vain Ukrainan vielä hallitsemaan osaan Donetskin aluetta, joka pitäisi vielä tunnustaa osaksi Venäjää.

Alkavatko varsinaiset rauhanneuvottelut?

Ukrainan presidentti Zelensky on ilmoittanut olevansa valmis neuvottelemaan suoraan Putinin kanssa ja esittänyt, että neuvotteluissa tulisi olla mukana myös Yhdysvaltojen ja Euroopan edustajien. Mediatietojen mukaan Zelenskyin hallinto valmistelee Britannian, Ranskan ja Saksan johtajien kanssa vaihtoehtoja esitettäväksi Trumpille.

Putin on tähän asti kieltäytynyt neuvottelemasta Zelenskyin kanssa sillä perusteella, että tämän toimikausi on päättynyt (vaikka Ukrainan laki kieltää vaalien järjestämisen sotatilan aikana). EU puolestaan on kieltäytynyt keskustelemasta suoraan Putinin hallinnon kanssa, ollut Trumpin juoksutettavana tai selittää yhä korkean edustajansa Kaja Kallaksen tavoin, että EU:lla on ”kaksikohtainen ohjelma sodan päättämiseksi: heikentää Venäjää ja tukea Ukrainaa”.

Huomiota herättää, että muu maailma puuttuu kuvasta kokonaan. Etenkin Kiinalla, myös Intialla, Brasilialla ja muilla globaalin etelän kehittyvillä talouksilla voisi olla iso merkitys. Onko niin, että Yhdysvallat ei halua niitä mukaan vaan pikemminkin pyrkii yhdistämään pohjoisen pallonpuoliskon maita Kiinaa ja BRICS-maita vastaan? Sivussa on pidetty myös YK. Miten tällainen ”Pax Americana” auttaa Ukrainaa, saati laajemmin kansainvälistä turvallisuutta ja globaalien ongelmien ratkaisemista.

Entä mihin Suomessa luotetaan?

Ukrainaa uhkaavat tappiot ovat herättäneet paniikinomaisia reaktioita Suomea Yhdysvaltojen kylkeen ja Natoon ajaneissa. Eikä ihme. Ovathan perustelut Nato- ja DCA-sopimusten tuomasta turvallisuudesta osoittautuneet pahan kerran kyseenalaisiksi. Trump ei kertonut myöskään golf-kaverilleen eikä kuunnellut häntä.

Trump ajaa tempoilevalla politiikallaan Yhdysvaltojen, amerikkalaisten suuryhtiöiden ja omia etujaan. Kun siihen eivät voi luottaa Ukraina ja EU:n suuret maat, miten Suomen turvallisuutta voi rakentaa USA-kumppanuuden ja Naton varaan?

Myös me joudumme maksamaan Ukrainan sodan ja jälleenrakennuksen laskuja. Hallituksen sitoutuminen Trumpin vaatimuksesta Natossa asetettuun tavoitteeseen nostaa puolustusmenot 5 %iin bruttokansantuotteesta tietää entistä kovempaa muiden julkisten menojen leikkaamista.

Suomi on vielä joitain viikkoja ETY-järjestön puheenjohtaja ja tulossa on Wienissä pidettävä ETY-kokous. Eikö asevaraisen turvallisuusajattelun hylkääminen ja toiminta yhteistyöhön perustuvan yhteisen turvallisuuden rakentamiseksia ole parasta, mitä voimme tehdä myös Euroopan ja kansainvälisen turvallisuuden hyväksi?