Helsingin kaupunki vaati ja sai erityisaseman sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Kaupunki päättää itse palvelujen järjestämisestä ja voi myös tuottaa niitä. Miten kaupunki käyttää tätä päätösvaltaa – vai käyttääkö?

Valtiovarainministeriö valvoo hyvinvointialueiden ja Helsingin sotepe-toimialan toimintaa. Keskeisenä keinona tässä on tiukka alijäämien kattamisvelvollisuus, joka pakottaa hyvinvointialueet karsimaan menoja ja palveluja.

Helsinki ei ole kuitenkaan tehnyt sote-palveluissa alijäämää, päinvastoin. Se teki näissä palveluissa ylijäämää vuonna 2023 noin 29 miljoonaa, samoin seuraavana vuonna ja viime vuonna peräti 168,8 miljoonaa.

Näitä ylijäämiä selittää ennen muuta kaksi tekijää. Ensinnäkin toimiala teki itse ”muutosohjelman”, tavoitteena karsia menoja 100 miljoonaa. Näin siitä huolimatta, että rahat eivät riittäneet edes kaikkien lakisääteisten velvoitteiden hoitamiseen. Ja toiseksi valtion rahoituksen jälkikäteistarkistus toi lisää tuloja, joita ei budjetissa ennakoitu lainkaan, vaikka tarkistus kuuluu lakisääteiseen rahoitusmalliin.

Kolme tabua

Kun SKP ja Asukkaiden Helsinki esittivät palveluihin lisää rahaa kaupungin ylijäämistä, se torjuttiin, vaikka sote-rahoituslaki ei kiellä käyttämästä palveluihin Helsingin muita tuloja. Kaupungin omien varojen käyttämisen sanottiin antavan valtiovarainministeriölle perusteen leikata valtion rahoitusta.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Valtiovarainministeriö leikkasi Helsingin sote-rahoitusta 35 miljoonaa euroa vuonna 2025. Perusteluna olivat juuri sotepe-toimialan ylijäämät. Seuraavaksi hallitus aikoo leikata hyvinvointialueiden rahoitusta 390 miljoonalla eurolla vuoteen 2029 mennessä. Se veisi Helsingin palveluista noin 100 miljoonaa euroa.

Jo ennestään alimitoitettujen määrärahojen leikkaaminen on jatkoa valtiovarainministeriön linjalle, jota perustellaan taloudellisella pakolla ja leikkaamisen tuomilla ”laskennallisilla säästöillä”. Tällä linjalla on kolme tabua: suurituloisten ja suuryhtiöiden verotusta ei saa kiristää, asevarustelusta ei leikata ja kolmantena, että uusia työpaikkoja ja tuloja ei luoda julkisella yritystoiminnalla.

Bisnestä perusoikeuksilla

Petteri Orpon ja Riikka Purran leikkauspolitiikka muistuttaa hölmöläisten peiton leikkaamista. Eiväthän esimerkiksi sairastamiseen, ikääntymiseen, syrjäytymiseen tai päihteisiin liittyvät kustannukset vähene valtion menoja leikkaamalla. Ne vain siirtyvät toisella tavalla maksettavaksi, ja usein suurempina. Samalla moni jää vaille tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa.

Jotkut voivat valtiovarainministeriön budjettipäällikön tavoin yrittää sulkea silmät siltä tosiasialta, että leikkaaminen ei ole aiemminkaan tuonut luvattuja ”laskennallisia säästöjä”. Mutta lisääntynyt sijoittaminen terveysbisnekseen, vanhuspalveluihin ja terveysvakuutuksiin kertoo, että julkisten palvelujen heikentämisen odotetaan luovan lisää markkinoita yksityiselle voitontavoittelulle.

Kun Helsingillä on rahaa ja itsenäistä sote-päätösvaltaa, miksi pääkaupunki ei puolusta julkisia hyvinvointipalveluja teoilla eikä vain puheissa? Tai miksi rikkaan Helsingin valtuustossa punavihreä enemmistö on mukana toteuttamassa samaa palvelujen heikentämistä, jota se eduskunnassa arvostelee?

(Artikkeli 8.4.2026 Eespäin-lehteen 1/2026. Kuva Hurstin avun leipäjonosta/Toivo Koivisto ja Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kansi.)