Kuka tarvitsee aktiivimallia?

2.2.2018

Osallistun tänään ammattiyhdistysliikkeen mielenosoitukseen #äänityöttömälle. On hyvä, että ns. aktiivimallin perumista vaativan kansalaisaloitteen valtava suosio ja kentän paine sai myös SAK:n ja useiden liittojen johtajat liikkeelle. Toki liikkeelle olisi voinut lähteä jo aiemmin, mutta nyt kun lähdettiin, on syytä myös jatkaa hallituksen painostamista.

Vuoden alussa voimaan tullut ns. aktiivimalli rankaisee työttömiä työpaikkojen ja työvoimapalvelujen vähyydestä leikkaamalla työttömyysturvaa. Hallituksen valmistelema aktiivimalli-kakkonen toisi vielä kovemmat rangaistukset entistä pidempinä karensseina.

 

Leikkaaminen ja ”tarjonnan taloustiede”

Työttömyysturvaa on leikattu jo moneen otteeseen, esimerkiksi viime vuonna noin 200 miljoonalla eurolla. Kun ammattiyhdistysliikkeen johto taipui hyväksymään kehnon kiky-sopimuksen, hallitus lupasi, ettei työttömyysturvaan tehdä uusia heikennyksiä. Tästäkin syystä ammattiyhdistysliikkeellä on aihetta osoittaa mieltä ja vaatia ns. aktiivimallin perumista.

Työttömyysturvan leikkaamisen kutsuminen aktiivimalliksi on hallitusten orwelilaista kielenkäyttöä. Sillä annetaan ymmärtää, että työttömät olisivat itse syypäitä työpaikkojen puutteeseen. Rakenteellisesta yhteiskunnallisesta ongelmasta tehdään yksilötason aktiivisuuden ja moraalin ongelma.

Vaikka työttömiä on kymmenen kertaa enemmän kuin avoimia työpaikkoja, keskittyy hallitus työttömien kepittämiseen sen sijaan, että loisi lisää työpaikkoja ja aktivoisi suuryhtiöitä investoimaan sen sijaan, että ne jakavat nyt suurimman osan tuloksestaan osinkoina kapitalisteille. Työllistämisen sijasta hallitukselle on tärkeää ”puhdistaa” työttömyystilastoja. Vähistäkin työpaikoista suurin osa on provisiopalkkaisia tai pätkätöitä, jotka eivät turvaa edes minimitoimeentuloa.

Tutkija Raija Julkunen on laskenut, että kahden vuosikymmenen aikana (1995 – 2015) hallitukset päättivät yli kolmestakymmenestä työttömien aktivointiin tähdänneestä uudistuksesta. Samaan aikaan hallitukset ovat säästöihin vedoten vähentäneet julkisen sektorin työpaikkoja, ajaneet alas työvoimapalveluja ja karsineet ainakin jossain määrin positiivisesti vaikuttaneita keinoja, kuten palkkatuki, vuorotteluvapaa ja nuorisotakuu. Yhä useammat työttömät on pudotettu ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta pelkän työmarkkinatuen varaan tai jopa toimeentulotuelle.

Työvoimapolitiikkaa hallitsevat yhä enemmän tarjonnan taloustieteen oikeistolaiset opit, joiden mukaan työpaikkoja syntyy lisää, kunhan työvoiman tarjontaa lisätään heikentämällä työttömyysturvaa ja pakottamalla ihmiset ottamaan vastaan töitä entistä kehnommilla ehdoilla. Työttömyyttä käytetään myös painostamaan ay-liike hyväksymään kehnoja työehtosopimuksia.

 

Sote-uudistus yksityistämässä työvoimapalveluja

Kaiken lisäksi työvoimapalvelujakin ollaan muuttamassa markkinaehtoisiksi ja yksityistämässä. Hallituksen valmisteleman sote- ja maakuntauudistuksen osana aiotaan lopettaa nykyiset valtion te- ja ely-keskukset. Samalla kun työvoima- ja elinkeinopalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäväksi (pääkaupunkiseudulla ja ehkä koko Uudellamaalla kuntayhtymälle), ne on tarkoitus markkinoistaa varsinaisia viranomaistehtäviä lukuun ottamatta.

Näissä hallituksen kasvupalveluiksi kutsumissa palveluissa järjestäminen ja tuottaminen pitää hallituksen linjauksen mukaan eriyttää. ”Palvelut tuotetaan kilpailullisella tuotantomallilla”, todetaan linjauksissa. Käytännössä tämä tarkoittaa laajenevaa ulkoistamista ja yksityistämistä erilaisten konsultti- ja työllisyyspalveluyritysten hoidettavaksi. Sote-uudistuksen markkina- ja yksityistämislinja ollaan siis ulottamassa myös työllisyyspolitiikkaan. Tästä asiasta on julkisuudessa oltu yllättävän hiljaa.

 

Työpaikkojen lisääminen pääkysymys

SAK on esittänyt kannustavan työllistymismallin, joka vähentäisi työttömien rankaisemista ja lisäisi työttömien yksilöllisiä koulutus- ja muita palveluja. Se on vaihtoehto hallituksen ajamalle työttömien raippamallille. Kannustavan työllistymismallin toteuttaminen edellyttää, että torjutaan hallituksen ajama työvoimapalvelujen yksityistäminen. Samalla on tarpeen parantaa työttömyysturvan ohella laajemminkin perustuvaa, jossa on turvan matalien minimitasojen ohella monia yhteensovittamisen hankaluuksia esimerkiksi lyhyitä työsuhteita ajatellen.

Jostain syystä myös SAK:n malli jää työvoimapalvelujen parantamisen raameihin eikä sano mitään siitä, miten luodaan lisää työpaikkoja. Siitä puuttuvat vaatimukset lisäresursseista, joilla voidaan lisätä työpaikkoja julkisissa palveluissa, investoida raideliikenteen parantamiseen ja kehittää esimerkiksi uusiutuvan energian ja energiaa säästävän teknologian tuotantoa. Jostain syystä ay-liikkeen johdossa ei rohjeta nostaa esiin myöskään aloitteita työajan lyhentämisestä, jolla voidaan jakaa työtä useammille ja korjata pääomatulojen hyväksi muuttunutta funktionaalista tulonjakoa palkansaajien ja samalla työllisyyden hyväksi.

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »