Punaista vappua

Vapun vietti alkoi aaton iltapäivällä talkoilla Pakilan työväentalolla. Valmistelimme työväentaloa perinteistä vappujuhlaa ja -lounasta varten.
Aatto-iltana oli vuorossa Solidaarisuutta aina konsertti Savoy-teatterissa.Lavalla Monna Kamu ja Eero Ojanen, Ritva Sorvali, Marko Putkonen, Kielo Kärkkäinen, Ari Numminen ja Hannu Kella, Paleface, Amalia Martinez ja orkesteri, jossa soittivat Tuija Rantalainen, Janne Louhivuori, Eeva Koivusalo ja Markus Jaatinen.
Vappu-aam alkoi Haagassa vuoden 1918 punaisten muistomerkillä, jossa puhui Outi Mononen. Sen jälkeen oli vuorossa työväen yhteinen mielenosoitusmarssi Hakaniemen torilta läpi kaupungin keskustan. Kulkueen tunnuksissa vaadittiin mm. ”Oikeistohallitus alas!”, ”Rikkaiden pääomat verolle” ja ”Suomen tunnustettava Palestiina”.
Päivä päättyi Pakilan työväentalolla herkullisen lounaan, Eero Yli-Vakkurin juhlapuheen, Valtteri Bruunin esittämien laulujen ja Seppo & Valtteri Bruunin vetämänä yhdessä laulettujen rauhan- ja työväenlaulujen myötä.