Sote-malli on eliitin vallankaappaus

Neljän suurimman puolueen puheenjohtajien neuvottelema malli siirtää päätösvallan julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä pois kunnilta ja asukkaiden vaaleilla valitsemilta edustajilta viiden jättikokoisen kuntayhtymän johtajille. Samaan aikaan kun yleisesti puhutaan tarpeesta lisätä ja parantaa lähidemokratiaa, tuhoaa ehdotettu sote-malli puolet kunnallisesta demokratiasta.

Uusi sote-malli on eliitin vallankaappaus, monessakin mielessä.

Kokoomuksen, sosiaalidemokraattien, keskustan ja perussuomalaisten puheenjohtajat sopivat siitä salaisissa neuvotteluissa. Kunnilta, puolueiden jäseniltä saati asukkailta ei kysytty mitään. Pienemmille hallituspuolueillekin jäi vain äänettömän yhtiömiehen rooli.

Sopimuksen mukaan sote-palvelut keskitetään järjestettäväksi viiden yliopistollisen keskussairaalan ympärille muodostettavien kuntayhtymien toimesta. Näille jättikuntayhtymille aiotaan siirtää kullekin yli miljoonan ihmisen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu. Kyse on yhteensä yli 20 miljardin euron sote-rahoituksesta, noin 265 000 työntekijän tuottamista palveluista ja mahdollisesti myös sairaanhoitopiirien miljardien omaisuudesta. Kuntayhtymiin tulee jäseneksi keskimäärin 60 – 70 kuntaa. Valta keskitetään yksiportaisella hallintomallilla lähinnä suurimpia kaupunkeja ja isoja puolueita edustaville kuntayhtymän johtajille, joita ei valita vaaleilla. Kuntien tehtäväksi jää maksaa laskut ja tuottaa ne palvelut, joita kuntayhtymä haluaa niiltä hankkia.

Mitä kaikkea sopimus tarkoittaa, eivät ilmeisesti tiedä sopimuksen tekijät itsekään. Varsinkaan kun kukaan heistä ei ole harrastanut erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiä.

Kuka tarvitsee jättiyksiköitä?

Mihin tällaisia jättikuntayhtymiä tarvitaan? Hallituksen ja oppositiojohtajien tiedotteessa uutta mallia perustellaan vain kahdella asialla: Ensinnäkin ”hyvinvoinnin ja terveyden kannalta tärkeä palveluketjujen saumaton kokonaisuus” ja toiseksi ”merkittävä myönteinen vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen”. Mitään selvityksiä tai viittauksia siitä, mihin nämä väitteet perustuvat, ei ole esitetty.

Jos suuruuden ekonomia ratkaisisi palveluketjujen toimivuuden ja taloudellisen tehokkuuden, pitäisi Helsingin ja HUS-sairaanhoitopiirin toimia Suomessa parhaiten ja tehokkaimmin. Näinhän ei ole. Palveluketjujen ongelmat johtuvat ennen muuta kuntien henkilöstön ja rahojen vähyydestä. Tähän pääongelmaan uusi sote-malli ei lupaa mitään helpotusta. Päinvastoin tarkoitus on jatkaa määrärahojen leikkaamista, on puhuttu jopa miljardiluokkaa olevista ”säästöistä”.

Suorastaan käsittämättömiä ovat THL:n johtajan lausunnot siitä, että keskittämällä palvelujen järjestäminen ja päätösvalta jättiyksiköihin voidaan siirtää painopiste peruspalveluihin ja ehkäisevään toimintaan. Peruspalvelujen osalta paras asiantuntemus on kunnissa ja lähellä palvelujen tarvitsijoita, ei suinkaan kaukana perustasosta, viidellä erityisvastuualueella. Lähipalvelut ja yhteys asuinalueisiin ovat ratkaisevan tärkeitä, jos halutaan hoitaa terveyttä ja hyvinvointia eikä vain sairauksia ja ongelmia.

On selvää, että päätöksenteon etääntyminen asukkaista ja perustason palveluista yhdistettynä menojen vähentämistavoitteisiin lisää paineita karsia lähipalveluja. Samalla palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen tulee helpommaksi, kun yksiköt ovat suuria ja päätökset tehdään etäällä asukkaista.

Poikkeaa muista pohjoismaista

Peruspalvelujen, erityisesti sosiaalipalvelujen kehittämisen tarpeet ovat jääneet uudessa sote-mallissa pahasti erikoissairaanhoidon jalkoihin. Tässä malli eroaa muista pohjoismaista, joissa kunnat vastaavat pääosin sosiaalipalveluista ja osin myös perusterveydenhuollosta.

Ruotsissa päävastuu terveydenhuollosta on 20 maakunnalla ja kuntien vastuulla sosiaalitoimi, kotisairaanhoito ja mm. kouluterveydenhuolto. Tanskassa on viisi terveydenhoitoaluetta, mutta kunnilla on vastuu sosiaalipalveluista ja kotisairaanhoidosta, kouluterveydenhuollosta ja eräistä muita perustason tehtävistä. Norjassa valtio vastaa erikoissairaanhoidosta ja kunnat perustason terveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista. Valtion osuus etenkin terveydenhuollon rahoituksessa on muissa pohjoismaissa lisäksi suurempi kuin Suomessa.

Vaihtoehtona kaksiportainen demokraattinen malli

Uutta sote-mallia on perusteltu silläkin, että Kataisen hallituksen aiemmat mallit osoittautuivat mahdottomiksi toteuttaa ja jopa perustuslainvastaisiksi. Hallitus on eduskunnan oppositiojohtajien tukemana mennyt kuitenkin ojasta allikkoon. Jos puolet kuntien palveluista ja rahoista siirretään pois demokraattisen päätöksenteon piiristä viiteen jättiyksikköön, rikotaan perustuslain velvoitteita kehittää kunnallista hallintoa asukkaiden itsehallintoon perustuvana lähidemokratiana.

Useimmissa Euroopan maissa paikallishallinto on järjestetty kaksi- tai kolmiportaisena. Niissä on peruskuntien lisäksi maakuntahallinto ja etenkin isoissa kunnissa kaupunginosavaltuustoja. Tällainen malli on tarpeen myös meillä.

Jos erikoissairaanhoito ja muut erityisen vaativat sote-palvelut siirretään maakuntatasolle, voidaan kuntarakennetta tarkastella ensisijassa peruspalvelujen ja lähidemokratian näkökulmasta. Tällöin pienikin kunta voi olla hyvin toimiva peruspalvelujen järjestäjänä ja lähipalvelujen turvaajana. Vaaleilla valittavan maakuntahallinnon alaisuuteen voitaisiin koota sairaanhoitopiirit, kuntayhtymät, ely-keskukset ja aluehallintovirastot. Tarvitsemme myös lähidemokratiaa, kuten osallistuva budjetointi, kunnanosavaltuustot ja kansanäänestykset.

Lisäksi on vahvistettava julkisten palvelujen rahoitusta. Esimerkiksi jos pääomaverotus olisi Suomessa EU-maiden keskitasolla, olisi verotuloja kertynyt viime vuonna noin neljä miljardia euroa enemmän ja kuntien valtionosuuksia olisi voitu leikkaamisen sijasta nostaa.

(Kuva valtioneuvoston nettisivuilta.)