Vedättikö poliisi sisäministeriä?

29.10.2019

 

Sisäministeri Maria Ohisalo sai eilen poliisihallitukselta pyytämänsä selvityksen tapahtumissa Narinkkatorilla järjestetyn Turkin hyökkäystä Rojavaan vastustaneen mielenosoituksen aikana runsas viikko sitten. On hyvä, että ministeri pyysi selvityksen ja että se on julkaistu valtioneuvoston sivuilla.

Olin mielenosoituksessa mukana osallistujana ja sattumoisin, koska halusin ottaa kuvia mielenosoituksen lähdöstä ja sen kärjessä olleista tunnuksista, olin lähellä juuri sitä poliisin joukkojenhallintayksikön JOUHA-joukkojen toimintaa, jota selvitys koskee. Poliisin selvitys ei kuitenkaan kaikilta osin vastaa sitä, mitä itse näin.

Äänentoistoautosta väärä väite

Selvityksessä nojataan paljolti siihen, että ”henkilöauton käyttö olisi aiheuttanut välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle ja omaisuudelle”. Tätä perustellaan sillä, että auto oli ollut mukana toisen järjestön aiemmin Turkin lähetystön luo järjestämässä kulkueessa, jossa jotkut ”kuumakallet” olivat heittäneet kiviä lähetystön ikkunaan.

Mitään sellaista selvityksessä ei esitä, minkä perusteella äänentoistolaitteita kuljettanut auto olisi ollut siihen syypää. Eikä Narinkkatorilta lähtenyt kulkue ollut menossa lähellekään helposti tunteita herättävää Turkin lähetystöä tai vastaavia paikkoja.

Poliisin selvityksessä myönnetään – toisin kuin poliisi aiemmin on esittänyt – että äänentoistolaitteita kuljettanut auto, johon oli teipattu julisteita, ”on ollut osa kokoontumisvapauden käyttämistä” ja sen käytön rajoittamista on arvioitava ”samoilla perusteilla kuin yleisen kokouksen rajoittamista muutenkin”.  Narinkkatorilla poliisi kuitenkin kielsi auton käytön ennen kuin kulkue oli edes järjestäytynyt. Selvityksestä ei tule ilmi mitään minkä perusteella äänentoistoauto, jollaisia käytetään lukemattomissa muissakin mielenosoituksissa, olisi valmistellut jotain vaarallista.

”Narinkkatorille ajettu henkilöauto siirtyi ihmisten ympäröimänä kulkueen kärkeen”, sanotaan poliisin selvityksessä. Tämä ei pidä paikkaansa. Auto oli lähellä Narinkkatorin keskellä olevaa taideteosta. Kulkue puolestaan järjestäytyi torin laidalle kohti Amos Rexiä. Kuten sanottu, olin itse kulkueen etupäässä, eikä auto päässyt koskaan lähellekään meitä. Sitä, millaisia keskusteluja poliisi ja järjestäjät äänentoistoautosta kävivät, en tiedä.

Yksi vihainen mies vs. JOUHA-joukot

Poliisin selvityksessä käydään sekuntikellon kanssa läpi tapahtumia kahdelta videolta. Tältä osin poliisin omakin selvitys kertoo, että henkilöauto oli poliisin toimesta estetty liittymästä kulkueeseen jo ennen kuin JOUHA-joukot kahakoivat yhden miehen kanssa. Samoin selvityksestä ilmenee, että kyse oli yksittäisestä henkilöstä, joka kahakoi poliisiautojen toisella puolella, ei henkilöauton luona. Itse paikalla olleena tiedän, että järjestäjät kehottivat megafonilla kaikkia rahallisuuteen kun JOUHA-joukot hevosineen pysäyttivät kulkueen.

En nähnyt tilannetta, jossa poliisi käytti etälamautinta. Jälkeenpäin videolta katsottuna se näyttää sellaiselta, josta tavallinen järjestyspoliisi olisi selviytynyt miesylivoimalla ja ihan tavanomaisin keinoin, joita se käyttää aseistautumattoman vihaisen miehen kiinniottamisessa. Suurimmat riskit tilanteeseen taisivat tuoda nimenomaan JOUHA-joukot, niiden aseistus ja toimintatapa.

Salassa pidettäviä uhka-arvioita

Poliisihallituksen selvityksestä osa on julistettu salassa pidettäväksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 § momenttien 5 ja 9 perusteella. Nämä momentit koskevat sitä, millä taktisilla ja teknisillä menetelmillä poliisi on hankkinut tietoja, ja suojelupoliisin asiakirjoja, joista tietojen antaminen voi vaarantaa valtion turvallisuutta.

Nämä tiedot ovat poliisin mukaan olleet aiemmin Turkin lähetystön luona järjestetyn mielenosoituksen kivien heittelyn ohella sellaisia, joiden perusteella se teki uhka-arvionsa, jota ministeri sanoo pitävänsä perusteltuna.

Salaiseksi julistettuja tietoja en voi arvioida. Sen sijaan sen perusteella, mitä Narinkkatorilla ja sen jälkeen mielenosoituksessa tapahtui, pidän uhka-arviota hyvin vahvasti liioiteltuna. Tästä minusta kertoo sekin, että muissa Turkin sotaa vastustavissa mielenosoituksissa ei ole tapahtunut mitään erityistä.

Poliisin selvityksen mukaan se ei tiennyt henkilöautosta ennen kuin Narinkkatorilla. Poliisi oli kuitenkin varustautunut mielenosoitukseen jo ennalta poikkeuksellisen vahvalla voimalla.

Kymmenittäin JOUHA-poliiseja täydessä sotisovassa, hevosia, koiria, paineilma-aseita, etälamauttimia, erikoisautoja jne. oli organisoitu valmiiksi Narinkkatorin viereen, nurkan taakse. Nämä joukot myös komennettiin liikkeelle tilanteessa, jossa kulkue oli rauhallisesti lähdössä liikkeelle ja henkilöauto oli jo estetty liittymästä kulkueeseen. Sen yhden poliisin toiminnasta provosoituneen miehen, olisi tavallinen järjestyspoliisi hoitanut ilman mitään JOUHA-joukkoja – ihan niin kuin se on tottunut kiinniottoihin vaikka joka viikonloppu.

Oikeusvaltio ja sananvapaus

Ylen uutisten mukaan poliisilla oli tiedustelutietoa, jonka mukaan mielenosoitukseen oli osallistumassa ”anarkistitaustaisia henkilöitä”. Entä sitten? Ei kai oikeusvaltiossa sananvapautta ja mielenosoitusoikeutta voi rajoittaa sen perusteella, että siihen ehkä osallistuu joku ”anarkistitaustainen”?

Poliisin kriteerit näyttävät tässä suhteessa olevan sitä paitsi kovin valikoivia, kun se samaan aikaan suojelee hovioikeuden lakkauttaman Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toimintaa käytännössä jatkavia uusnatsien mielenosoituksia.

Onkohan sisäministerillä sittenkään aihetta olla niin tyytyväinen poliisin toimintaan?

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »