Suomen kansantalous ei ole kasvanut 16 vuoteen ja julkinen talous on velkaantunut. Mikä taloutta vaivaa, ja mikä lääkkeeksi?

Vaikeudet alkoivat Nokian romahduksesta, perinteisen puunjalostusteollisuuden vaikeuksista ja idänkaupan hiipumisesta. Tilalle ei tullut uutta korkean tuottavuuden yritystoimintaa. Uudet kasvuyritykset on menestyessään yleensä myyty ulkomaille. Pörssiyhtiöiden voitoista on suurin osa jaettu osinkoina sen sijaan, että olisi investoitu tai parannettu työntekijöiden palkkoja.

Samaan aikaan työttömyys ja väestön ikääntyminen ovat lisänneet julkisia menoja. Velkaa ovat lisänneet myös koronapandemia, asehankinnat ja verotuksen keventäminen.

Näitä ongelmia ei ratkaista leikkaamalla. Se on nähty Petteri Orpon hallituksen leikatessa julkisia menoja miljardeilla toisensa jälkeen. Päinvastoin, esimerkiksi koulutukseen tehdyt leikkaukset ovat heikentäneet reaalista kilpailukykyä ja työttömyysturvan heikennykset ovat vaikeuttaneet työllistymistä.

 

Tiukempi kuin EU:n talouskuri

Hallituksen kokoaman parlamentaarisen työryhmän esityksestä tehdään laki kansallisesta velkajarrusta. Se edellyttää tiukempia sääntöjä ja tavoitteita kuin EU:n uudet taloussäännöt, jotka ovat jo erittäin tiukat.

Esitetty kansallinen velkajarru edellyttää valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen velan vähentämistä suhteessa bruttokansantuotteeseen 0,75 prosenttiyksikköä vuosittain, kun EU-säännöissä luku on 0,5 prosenttiyksikköä. Toiseksi se edellyttää, että julkisen talouden alijäämä ei ylitä 2,5 % bruttokansantuotteesta, mikä on kireämpi kuin EU:n 3 % alijäämäsääntö. Kolmanneksi se tiukentaa EU-sääntöä julkisen velan suhteesta bruttokansantuotteeseen 60 prosentista pitkällä aikavälillä 40:een. Myös poikkeussäännöt, jotka koskevat sodan ja pandemian kaltaisia kriisejä, ovat tiukemmat kuin EU:ssa.

Ensi vuonna on tarkoitus sopia parlamentaarisessa ryhmässä alijäämätavoite 4 vuodelle ja sopeutustarve 7 vuodelle.

 

Sitoo jatkamaan leikkaamista

Miksi eduskuntapuolueet Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta haluavat Suomeen kireämmät säännöt kuin EU? Kokoomuksen osalta tämä on helppo ymmärtää. Se on kautta aikojen vastustanut julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan sekä valtion yritystoiminnan kehittämistä. Se haluaa palkita äänestäjiään veroalennuksilla ja tehdä lisää yksityisiä markkinoita. Riikka Purran johdolla myös perussuomalaiset ovat siirtyneet samoille linjoille.

Kansallisella velkajarrulla oikeisto haluaa sitoa seuraavat hallitukset jatkamaan julkisten menojen leikkaamista. Siksi voi kysyä, miksi SDP on mukana? Se on jatkoa Antti Lindmanin johdolla omaksutulle linjalle, jossa nousu pääministeripuolueeksi pyritään saavuttamaan lähentymällä kokoomusta ja työnantajaliittoja sekä myötäilemällä valtamediaa.

Kritiikittä ei SDP:ssä ole kuitenkaan siunattu sitä, että velkajarru syrjäyttää puolueessa julkisen talouden vahvistamisen tärkeimpänä pidetyn talouskasvun. Edellyttäähän velkajarru julkisen talouden rajua sopeuttamista laskusuhdanteessa, mikä heikentää talouskasvua. Tällaisten tilanteiden todennäköisyyttä lisää velkajarruun sisältyvä muutos, jolla työeläkeyhtiöiden ylijäämiä ei oteta enää huomioon julkisen talouden yli/alijäämää laskettaessa.

Lauri Holappa Uuden talousajattelun keskuksesta varoittaa velkajarrusta juuri tilanteesta, jossa kasvunäkymät ovat heikot ja velkasuhde kasvu-uralla. Hän arvioi esitetyn velkajarrun merkitsevän nykyistä sopeutuskautta muistuttavissa tilanteissa 5–10 miljardin euron lisäsopeuttamista kaudelle 2025-2031, jo asetetun 9 miljardin lisäksi.

Vasemmistoliitto ei hyväksynyt suurten puolueiden johdolla tehtyä sopimusta velkajarrusta. Se on kuitenkin hyväksynyt EU:n juuri kiristetyt velkasäännöt, jollaisia puolue vielä aiemmin piti väärinä keinoina. Miksi tämä linjan muutos? Onko sekin tehty hallituskelpoisuuden osoittamiseksi?

 

Vaihtoehtona demokratia

Oma kysymyksensä on se, miten lakiin kirjattava velkajarru lukuineen sopii demokratiaan. Eikö kansalaisten ja kansanedustajien pidä voida vaikuttaa avoimessa käsittelyssä myös julkisen talouden laajuuteen ja suhdannepolitiikan keinovalikoimaan – eikä vain siihen, sopeutetaanko taloutta leikkaamalla vai veroja nostamalla?

Tässä on haastetta leikkauspolitiikan vastustajille, erityisesti ammattiyhdistysliikkeelle ja kansalaisjärjestöille. Ekologisen rakennemuutoksen, työllisyyden, julkisten palvelujen ja alueellisen kehityksen tarpeita ei saa sivuuttaa velkapuheessa ja kabinettisopimuksilla.

(Artikkeli Eespäin-lehteen 2/2025, 20.10.2025, artikkelin kuva Toivo Koivisto)